Hän nousi, juoksi hakemaan leninkiään, jonka hän oli heittänyt eräälle tuolille, ja pukeutui nopeasti.
Du Roy tahtoi pidättää häntä änkyttäen häpeissään: "Mutta Cloë… sinä olet tuhma… en tiedä, mistä nuo hiukset ovat… kuule… älä mene… jää tänne…"
Clotilde toisti:
"Pidä sinä vanha naisesi… pidä hänet… tee sormus hänen hiuksistaan… hänen valkoisista hiussuortuvistaan… Se sopii sinulle…"
Kiihkein nopein liikkein hän oli pukeutunut, järjestänyt hiuksensa, kiinnittänyt harsonsa, ja kun Du Roy koetti tarttua häneen, Clotilde iski häntä kaikin voimin päin kasvoja. Du Royn seistessä iskun huumaamana rouva de Marelle oli avannut oven ja kadonnut.
Kun Du Roy oli jäänyt yksin, hänet valtasi raivokas viha tuota vanhaa tammaa, tuota Walterin eukkoa kohtaan. Oh, kyllä se nainen tulisi saamaan tämän takaisin, vieläpä korkojen keralla!
Hän hautoi punaista poskeaan vedellä. Sitten hänkin meni ulos miettien kostoaan. Tällä kertaa hän ei antaisi anteeksi. Ei todellakaan!
Hän kulki aina bulevardille asti ja pysähtyi erään kellosepänliikkeen ikkunan taakse katselemaan erästä kronometriä, jota hän kauan oli mielitellyt ja joka maksoi tuhatkahdeksansataa frangia.
Äkkiä hänen sydämensä hypähti ilosta, ja hän ajatteli: "Jos ansaitsen seitsemänkymmentätuhatta, niin voin sen ostaa." Ja hän alkoi uneksia kaikesta, mitä hän tuolla suurella rahasummalla saisi aikaan.
Ensin hän tekisi itsensä edustajakamarin jäseneksi. Ja sitten hän ostaisi kronometrinsä, keinottelisi pörssissä… ja sitten… ja sitten…