"Ettei Vaudrec määrännyt testamentissaan meille mitään!"
Madeleine punastui. Näytti siltä, kuin punainen harso olisi äkkiä vedetty yli hänen valkean ihonsa kaulasta kasvoihin. Hän sanoi: "Miksi hän meille olisi testamentannut? Eihän siihen ollut mitään syytä."
Sitten hän hetkisen vaiettuaan jatkoi: "Hänen asianajajallaan ehkä on testamentti. Me emme vielä voi tietää mitään siitä asiasta."
Du Roy mietti ja mutisi sitten:
"Niin, onhan se hyvin mahdollista. Mehän olimme joka tapauksessa hänen parhaita ystäviään, me molemmat. Hän söi kahdesti viikossa meillä, tuli meille milloin halusi. Hän oli meillä niin kuin kotonaan, täydellisesti kuin kotonaan. Hän piti sinusta kuin isä, hänellä ei ollut perhettä, ei lapsia, ei sisaruksia, vain eräs veljenpoika, kaukainen sukulainen. Niin, hänellä täytyy olla testamentti. Eipä silti, että minä siitä suuriakaan välittäisin, mutta niin hän ainakin osoittaisi, että hän oli ajatellut meitä, että hän oli kiintynyt meihin, että hän oli kiitollinen meidän puoleltamme osakseen tulleesta ystävällisyydestä. Hän oli ehdottomasti velvollinen antamaan meille osoituksen ystävällisyydestään."
Miettivän ja kylmän näköisenä Madeleine sanoi:
"On kyllä mahdollista, että on olemassa jokin testamentti."
Heidän tultuaan kotiin, palvelija antoi Madeleinelle kirjeen. Hän avasi sen ja ojensi sen sitten miehelleen.
M. LAMANEUR.
Asianajotoimisto.