Heidän saavuttuaan herra Lamaneurin toimistoon ensimmäinen kirjanpitäjä nousi huomattavan innokkaana paikaltaan ja johdatti heidät isäntänsä huoneeseen.
Asianajaja oli pieni pullea herra, jossa kaikki oli pyöreää:
Hänen päänsä oli kuin pallo, joka oli naulattu kiinni toiseen palloon. Siitä taas erkanivat hänen jalkansa, jotka olivat niin lyhyet ja pienet, että nekin muistuttivat kahta palloa.
Hän tervehti, osoitti kahta tuolia ja sanoi kääntyen Madeleinen puoleen: "Hyvä rouva, olen pyytänyt teitä tulemaan tänne ilmoittaakseni teille kreivi de Vaudrecin viimeisen tahdon, joka koskee teitä."
Georges ei voinut olla mumisematta: "Sitä aavistinkin."
Asianajaja lisäsi: "Luen teille heti tämän asiakirjan, joka muuten on hyvin lyhyt."
Hän otti erään paperin, joka oli salkussa hänen edessään, ja luki:
"Allekirjoittanut Paul-Emile-Cyprien-Gontran, Vaudrecin kreivi, ilmoittaa sielultaan ja ruumiiltaan terveenä täten viimeisen tahtonsa.
Kun kuolema milloin tahansa voi meidät kohdata, tahdon, tietäen sen tulon, ajoissa kirjoittaa testamenttini, joka on säilytettävä herra Lamaneurin hallussa.
Kun minulla ei ole rintaperillistä, säädän koko omaisuuteni, jonka muodostavat kuudensadantuhannen frangin arvoiset arvopaperit ja viidensadantuhannen frangin arvoiset kiinteistöt, rouva Claire-Madeleine Du Roylle ilman mitään ehtoja tai vaatimuksia. Pyydän häntä vastaanottamaan tämän lahjan kuolleelta ystävältään, joka siten on tahtonut osoittaa lämmintä, syvää ja kunnioittavaa ystävyyttä."