Sitten oli hyvin pienin kirjaimin painettu jälkikirjoitus: "Keskiyön jälkeen tanssia."
Halukkaat saattoivat siis jäädä, ja heidän joukostaan Walter toivoi voivansa hankkia vastaiset uudet tuttavansa.
Toiset voisivat katsella taulua, taloa ja sen omistajaa, tarkastella näitä nähtävyyksiä uteliaasti, häikäilemättömästi ja välinpitämättömästi ja sitten poistua kuten olivat tulleetkin. Ja johtaja Walter tiesi kyllä, että he tulisivat takaisin, kuten he olivat tulleet hänen juutalaisten veljiensäkin luo, jotka olivat rikastuneet kuten hänkin.
Mutta ensin heidän täytyi tulla hänen taloonsa, kaikkien noiden ylhäisten vaakunaherrojen, joiden nimiä sanomalehdet mainitsevat, heidän täytyi tulla hänen luokseen näkemään sellaisen miehen kasvot, joka oli ansainnut viisikymmentä miljoonaa kuudessa viikossa. Heidän täytyi tulla hänen luokseen myös nähdäkseen ja laskeakseen toiset sinne tulleet, ja edelleen heidän täytyi tulla hänen luokseen siksi, että hänellä oli ollut kyllin paljon hyvää makua ja ymmärrystä kutsuakseen heidät ihailemaan kristillistä taulua Israelin pojan kotiin.
Hän näytti sanovan heille: "Katsokaa, minä olen maksanut puoli miljoonaa frangia Karl Marcowitchin uskonnollisesta mestariteoksesta 'Jeesus käy veden päällä'. Ja tämä mestariteos jäisi minun luokseni, se olisi aina minun katseltavanani juutalaisen Walterin talossa."
Hienoston keskuudessa, herttuattarien piireissä ja Jockey-klubissa oli paljon väitelty tästä kutsusta, joka todellisuudessa ei velvoittanut mihinkään. Sinne saattoi mennä kuten mennään katsomaan vesivärimaalauksia herra Petit’n salonkiin. Herrasväki Walter, joka omisti mestariteoksen, avasi vain eräänä iltana ovensa, jotta kaikki saisivat tilaisuuden sitä ihailla. Siinä kaikki.
La Vie Françaisessa oli neljäntoista päivän aikana joka aamu uutinen joulukuun 30. päivän illanvietosta, ja lehti koetti parhaansa mukaan kiihottaa yleisön uteliaisuutta.
Du Roy oli raivoissaan johtaja Walterin voitosta.
Hän oli pitänyt itseään rikkaana puoline miljoonineen, jonka summan hän oli kiristänyt vaimoltaan, ja nyt hän huomasikin olevansa köyhä, kovin köyhä, kun hän vertasi kurjaa omaisuuttaan siihen miljoonasateeseen, joka oli langennut hänen ympärilleen, ilman että hänen osalleen oli tullut mitään.
Hänen kateutensa ja katkeruutensa yltyi päivä päivältä. Hän oli vihoissaan koko maailmalle, Walterille, joka ei enää ollut käynyt hänen kotonaan, vaimolleen, joka Larochen pettämänä oli neuvonut häntä olemaan ostamatta Marokon valtionpapereita, mutta varsinkin hänen suuttumuksensa kohdistui ministeriin, joka oli vetänyt häntä nenästä, joka oli käyttänyt häntä hyväkseen ja joka aterioi hänen pöydässään kahdesti kuussa. Georges oli hänen sihteerinsä, hänen asiamiehensä, hänen kynänsä, ja kirjoittaessaan ministerin sanelun mukaan hän tunsi mieletöntä halua tämän kauniskiharaisen maaseutuhurmaajan kukistamiseen. Larochen ansiot ministerinä olivat varsin keskinkertaiset, ja säilyttääkseen salkkunsa hän oli tarkoin varonut ilmaisemasta, että se oli täynnä kultaa. Mutta Du Roy aavisti kullan siitä entistä huomattavasti ylhäisemmästä käyttäytymistavasta, jota nousukasasianajaja nyt noudatti, hänen eleistään, jotka olivat entistä vaativammat, hänen rohkeista väitteistään, hänen ehdottomasta itseluottamuksestaan.