Laroche vallitsi nyt herrasväki Du Royn kodissa, jossa hän oli vallannut kreivi de Vaudrecin paikan, päivät päästään puhutellen palvelijoita kuin jonkinlainen toinen isäntä.
Georges sieti häntä, mutta vaahtosi kuin koira, joka mielellään purisi, kun vain uskaltaisi. Sen sijaan hän oli usein tyly ja raaka Madeleinea kohtaan, joka vain kohautteli olkapäitään ja kohteli häntä kuin kiukuttelevaa lasta. Madeleine muuten ihmetteli hänen alituista pahantuulisuuttaan ja sanoi usein: "En ymmärrä sinua. Aina sinä vain valittelet. Onhan sinun asemasi loistava."
Du Roy käänsi hänelle selkänsä eikä vastannut.
Hän oli ensin ilmoittanut, ettei hän lähde johtajan juhlaan ja ettei hän aikonut jalallaan astua tuon likaisen juutalaisen kotiin.
Kahden kuukauden ajan rouva Walter oli joka päivä kirjoittanut hänelle ja pyytänyt häntä tulemaan luokseen tai myöntämään hänelle kohtauksen missä tahansa, jotta hän rouva Walter olisi voinut antaa Du Roylle ne seitsemänkymmentätuhatta frangia, jotka hän oli nuorelle miehelle voittanut.
Du Roy ei edes vastannut, vaan heitti nämä epätoivoiset kirjeet tuleen. Eipä silti, että hän olisi luopunut osuudestaan voittoon, mutta hän tahtoi saattaa rouva Walterin raivoihinsa, kohdella häntä halveksuen, polkea hänet jalkoihinsa. Rouva oli liian rikas! Du Roy tahtoi näyttää olevansa ylpeä.
Samana päivänä, jona taulua oli määrä juhlia, Georges vastasi Madeleinelle, jonka mielestä hän teki hyvin väärin, ellei mennyt juhlaan:
"Anna minun olla rauhassa! Jään kotiin."
Mutta päivällisen jälkeen hän äkkiä ilmoitti:
"Ehkä sentään kannattaa alistua tuohon piinaan. Pukeudu nopeasti!"