"Ei, meidän on pidettävä sopimuksemme."
Rouva Walter kääntyi ja pyyhki pois pari kyyneltä. Sitten hän veti povestaan esiin paperikäärön, joka oli sidottu punaisella silkkinauhalla ja jonka hän ojensi Du Roylle:
"Ota tämä. Siinä on sinun osuutesi Marokon jutun voitosta. Olin niin iloinen saadessani ansaita sen sinulle. Ota se toki…"
Du Roy halusi kieltäytyä: "Ei, noita rahoja en ota vastaan."
Rouva Walter kiihtyi: "Oh, et tahdo tehdä minulle enää edes sitä palvelusta! Nehän ovat sinun, vain sinun! Ellet ota niitä, niin heitän ne katuojaan. Ethän sentään sitä tahdo, Georges?"
Du Roy otti tuon pienen käärön ja työnsi sen taskuunsa.
"Meidän täytyy mennä sisään", hän sanoi. "Sinä voit saada keuhkotulehduksen."
Rouva Walter mutisi: "Olisikin parempi, jos saisin kuolla." Hän tarttui Du Royn käteen, suuteli sitä intohimoisesti, hurjistuneen epätoivoisesti ja lähti sitten juoksemaan taloa kohden.
Du Roy palasi hitaasti ja miettiväisenä takaisin. Hän tuli talvipuutarhaan pää pystyssä ja hymy huulilla.
Hänen vaimonsa ja Laroche eivät enää olleet siellä. Vierasjoukot alkoivat huveta. Nähtävästi ei aiottu jäädä tanssiin. Hän huomasi Suzannen, joka kulki käsityksin sisarensa kanssa. He tulivat molemmat hänen luokseen pyytääkseen häntä tanssimaan ensimmäisen katrillin kreivi de Latour-Yvelinin kanssa.