Kaikki kalat kiiruhtivat nälkäisinä leivän kimppuun, joka oli jäänyt pinnalle, kun eivät mitkään sormet olleet sitä muokanneet, ja alkoivat nykiä sitä ahnain suin. Ne laahasivat sen altaan toiseen päähän uiskennellen sen alla ja muodostaen liikkuvan rykelmän, jonkinlaisen levottoman, pyörivän kasvin, ison elävän kukan, joka oli heitetty veteen, terälehdet alaspäin.
Suzanne nousi ihmeissään ja levottomana ja meni hitaasti sisään.
Sanomalehtimies oli poistunut.
Du Roy tuli kotiin hyvin levollisena. Madeleine kirjoitti kirjettä, ja Georges kysyi: "Tuletteko Waltereille päivälliselle perjantaina? Minä aion mennä."
Madeleine epäröi: "En voi oikein hyvin. Jään mieluummin kotiin."
Du Roy vastasi: "Kuten haluat. Ei kukaan pakota sinua." Sitten hän otti hattunsa ja meni jälleen ulos.
Jo pitkän aikaa hän oli vakoillut Madeleinea, vartioinut häntä, hiiviskellyt hänen jäljissään ja oli perillä hänen kaikista puuhistaan. Hetki, jota hän oli odottanut, oli vihdoinkin tullut. Hän ei ollut erehtynyt sävystä, jolla Madeleine oli vastannut: "Jään mieluummin kotiin."
Georges oli hyvin rakastettava vaimolleen seuraavien päivien aikana. Hän vaikutti melkein iloiselta, ja viime aikoina hän oli hyvin harvoin ollut iloinen. Madeleine sanoi hänelle: "Sinähän alat jälleen tulla kiltiksi."
Perjantaina Georges vaihtoi aikaisin pukua mennäkseen, kuten hän sanoi, toimittamaan muutamia asioita ennen päivällistä.
Kello kuuden ajoissa hän suuteli vaimoaan ja nouti ajurin place
Notre-Dame-de-Lorettelta.
Hän sanoi: "Pysähtykää kadun toiselle puolelle vastapäätä rue Fontaine’n 17:ää ja seisokaa siinä, kunnes annan merkin. Sitten viette minut ravintola Coq-Faisaniin rue Lafayettelle."