Sängystä, peitteen alta, häämöttivät jonkun vartalon ääriviivat.
Komissaari lähestyi sänkyä ja huusi: "Hyvä herra."
Sängyssä oleva mies ei liikahtanut. Hän näytti makaavan selkä huoneeseen päin ja pää kätkettynä tyynyn alle.
Poliisiupseeri kosketti jotakin, joka näytti olevan olkapää, ja toisti:
"Älkää pakottako minua, pyydän, käyttämään väkivaltaa."
Mutta mies pysyi edelleenkin liikkumattomana kuin hän olisi ollut kuollut.
Du Roy, joka oli kiivaasti astunut sängyn luo, tempaisi peitteen pois, heitti tyynyn menemään ja paljasti herra Laroche-Malhieun lyijynharmaat kasvot. Hän kumartui ministerin ylitse ja, vavisten halusta tarttua hänen kurkkuunsa ja kuristaa hänet, sähisi hampaittensa välitse: "Rohjetkaa nyt edes vastata inhottavasta menettelystänne!"
Virkamies kysyi jälleen: "Kuka olette?" Kun pelästynyt rakastaja ei vastannut, hän jatkoi: "Olen poliisikomissaari ja velvoitan teidät sanomaan nimenne."
Georges, jota eläimellinen viha tärisytti, huusi: "Vastatkaa pelkuri, roisto, tai minä ilmoitan nimenne!"
Silloin sängyssä oleva mies sopersi: "Herra komissaari, teidän ei tule antaa tuon miehen loukata minua. Hänen kanssaan vaiko teidän minun on selvitettävä tämä asia? Teillekö vai hänelle minun on vastattava?"
Häneltä näytti loppuneen sylki suusta.