Kun Suzanne oli mennyt huoneesta, rouva Walter jäi kahden miehensä kanssa.
Hän kysyi, epätoivoissaan ja murtuneena:
"Hyvä Jumala! Mitä tämä merkitsee?"
Walter huusi raivoissaan: "Se merkitsee, että tuo kirottu vehkeilijä on kiemurrellut tytön suosioon. Hän se sai Suzannen karkottamaan Cazolles’in. Hän on huomannut myötäjäiset maukkaiksi. Piru vieköön!"
Hän alkoi raivoissaan kulkea edestakaisin ja jatkoi: "Sinä houkuttelit häntä tänne lakkaamatta, sinä imartelit häntä, sinä hellittelit häntä, sinä et koskaan väsynyt jaarittelemasta hänen kanssaan. Täällä puhuttiin vain Bel-Amista, aina vain Bel-Amista, aamusta iltaan. Niin, tässä on nyt palkkiosi!"
Rouva Walter sopersi tuhkanharmaana: "Minä?… Minäkö olisin häntä houkutellut?"
Walter karjui päin hänen silmiään: "Niin, juuri sinä! Tehän olette kaikki aivan hullaantuneet häneen, rouva de Marelle, Suzanne ja kaikki muut! Luuletko, etten huomannut, ettet sinä osannut elää kahta päivää pyytämättä häntä tulemaan tänne?"
Rouva Walter nousi arvokkaana: "En salli teidän puhutella minua tuohon sävyyn. Unohdatte, etten minä, kuten te, ole saanut sivistystäni kauppapuodissa."
Walter hämmästyi ensin aivan liikkumattomaksi, sinkosi sitten suustaan kirouksen ja meni tiehensä paiskaten oven kiinni perässään.
Jäätyään yksin rouva Walter meni vaistomaisesti peilin luo katsoakseen, oliko hän jollakin tapaa muuttunut, sillä niin mahdottomalta, niin hirveällä hänestä tuntui tämän illan tapahtuma. Suzanne rakastunut Bel-Amihin! Bel-Ami tahtoi mennä naimisiin Suzannen kanssa! Ei, hän oli erehtynyt, se ei voinut olla totta. Tyttö oli, mikä olikin sangen luonnollista, tietysti ihastunut komeaan mieheen ja toivonut saavansa hänet miehekseen. Suzanne oli itse keksinyt pienen pelinsä! Mutta Bel-Ami! Hän ei voinut olla sekautunut tähän juttuun! Rouva Walter mietti aivot sekaisina kuin suuren onnettomuuden edellä. Ei, Bel-Ami ei voinut tietää mitään tästä Suzannen vallattomuudesta.