Kello kymmenen ajoissa alkoi uteliaita kokoutua paikalle. He pysähtyivät muutamiksi minuuteiksi toivoen, että juhlallisuudet ehkä alkaisivat heti, ja menivät sitten matkoihinsa.
Kello yhdeltätoista lähtivät poliisikomennuskunnat liikkeelle, saapuivat paikalle ja alkoivat heti hajoittaa väkijoukkoja, joita nyt keräytyi joka hetki.
Pian saapuivat ensimmäiset vieraat, ne, jotka halusivat päästä hyville paikoille voidakseen nähdä kaiken. He istuutuivat ison keskikäytävän äärimmäisille tuoleille.
Sitten, vähitellen, alkoi tulla toisia, naisia kahisevissa kankaissa, sihisevissä silkeissä, herroja, jotka melkein kaikki olivat kaljupäisiä ja jotka astelivat tottuneina ja jäykkinä kuin maailmanmiehet ainakin, mutta tavallista vakavampina tässä juhlallisessa paikassa.
Kirkko täyttyi hitaasti. Kirkas päivänvalo tulvi sisään mahtavasta avoimesta ovesta valaisten häävieraiden ensimmäistä riviä. Kuorista, joka vaikutti pimeältä, levitti vahakynttilöiden peittämä pääalttari keltaista valoa, joka oli kalpeaa ja nöyrää pääoven valovirran rinnalla.
Ihmiset tervehtivät toisiaan, nyökkäilivät, kokoutuivat ryhmiin. Kynän ritarit, jotka olivat vähemmän juhlallisia kuin hienoston herrat, juttelivat puoliääneen. Katseltiin naisia.
Norbert de Varenne, joka etsi seurakseen jotakuta tuttavaa, sai eräältä tuoliriviltä näkyviinsä Jacques Rivalin ja meni hänen luokseen.
"No", hän sanoi, "tulevaisuus kuuluu lurjuksille!" Toinen, joka ei ollut kateellinen, vastasi: "Hauskaa hänelle. Hänen uransa on selvä." Ja he alkoivat luetella läsnäolevien nimiä.
Rival kysyi: "Tiedättekö, minne hänen entinen vaimonsa on joutunut?"
Runoilija hymyili: "Hm. Minulle on kerrottu hänen elelevän kaikesta syrjässä jossakin Montmartren puolessa. Mutta… on olemassa eräs mutta… jo jonkin aikaa olen nähnyt La Plumessa poliittisia artikkeleita, jotka epäilyttävästi muistuttavat Forestier’n ja Du Royn kyhäyksiä. Ne on kirjoittanut eräs Jean Le Dol, joka on nuori, kaunis ja älykäs mies ja aivan ystävämme Georges’in hengenheimolainen. Hän on tutustunut Georges’in entiseen rouvaan. Mistä seikasta päätän, että rouva Forestier rakastaa aloittelijoita ja on heitä ikuisesti rakastava. Sitä paitsi rouva on rikas. Vaudrec ja Laroche-Mathieu eivät ole turhaan olleet talon ahkeria vieraita."