Työnnettyään paljoitetut ovet auki Forestier ja Duroy sitten astuivat johtajan huoneeseen.
Neuvottelun, jota oli kestänyt tunnin verran, muodosti écarté-peli. Johtaja Walterin peliseurana olivat eräät niiden leveälieristen hattujen omistajista, jotka Duroy oli nähnyt edellisenä iltana.
Herra Walter oli jakajana. Hän pelasi hyvin tarkkaavaisesti ja lystillisin elein. Hänen vastapelaajansa pani pöydälle ja otti taas käteensä kirjavia, kevyitä kortteja, joita hän käsitteli taitavasti, nopeasti ja hienosti kuin ainakin harjautunut pelaaja. Norbert de Varenne istui johtajan pöydän ääressä kirjoittamassa jotakin artikkelia, ja Jacques Rival makasi silmät ummessa sohvalla ja poltti sikaria.
Huoneessa oli tunkkautunut ilma, joka johtui nahkakaluston, vanhan tupakansavun ja kirjapainon kaikille sanomalehtimiehille tutusta hajusta.
Mustalla, kuparireunaisella kirjoituspöydällä oli suunnaton kasa papereita: kirjeitä, kortteja, sanomalehtiä, aikakauskirjoja, laskuja ja kaikenlaisia painotuotteita.
Forestier puristi pelaajien takana istuvien vedonlyöjien käsiä ja alkoi sanaakaan sanomatta katsella peliä. Mutta heti kun johtaja Walter oli saanut voiton, hän kiiruhti esittelemään:
"Tässä on ystäväni."
Johtaja katsahti Duroyta silmälasiensa takaa ja kysyi:
"Onko teillä kirjoitus mukananne? Se sopisi mainiosti huomiseen lehteen
Morelia koskevan kamarikeskustelun yhteyteen."
Duroy otti esiin taskustaan paperiliuskat, jotka oli taitettu neljään osaan: "Olkaa hyvä, herra johtaja!"