"Johtaja? Oikea juutalainen! Ja tiedättehän, ettei juutalaisia voi koskaan muuttaa. Kummallinen rotu!" — Ja hän kertoi ihmeellisiä piirteitä ahneudesta, Israelin lapsille ominaisesta ahneudesta, tavattomasta säästäväisyydestä, inhottavista tinkimisistä, rumista alennuksista, joita vaadittiin ja saatiin sekä kokonaisesta koronkiskomis- ja panttilainausjärjestelmästä.
"Ja kaikesta huolimatta hän on kunnon mies, joka ei usko mihinkään ja joka osaa pitää kaikki ihmiset puuhassa. Sanomalehtensä, joka on puoluelehti, katolilainen, vapaamielinen, tasavaltalainen ja legitimistinen, kerman ja rahan äänenkannattaja, hän on perustanut tukeakseen pörssikeinottelujaan ja kaikkia muita sekä mahdollisia että mahdottomia yrityksiään. Sellaisessa hän on erittäin taitava ja ansaitsee miljoonia yhtiöillä, joiden osakepääoma tuskin on neljää souta…"
Hän puhui väsymättä ja nimitti Duroyta koko ajan rakkaaksi ystäväkseen.
"Se veitikka puhuu asioita, jotka olisivat Balzacin arvoisia! Ajatelkaahan, olin hiljattain hänen huoneessaan Norbert’in, tuon vanhan pöhkön, ja Don Quijote Rivalin kanssa, kun Montelin taloudenhoitaja, tuli huoneeseen kainalossaan nahkasalkku, jonka koko Pariisi tuntee. Walter nosti nenänsä ja kysyi: 'Mitä uutta kuuluu?'"
Montelin vastasi viattomasti: 'Olen maksanut ne kuusitoistatuhatta frangia, jotka olimme velkaa paperinvälittäjälle.'
Johtaja ponnahti pystyyn hämmästyneenä:
'Mitä sanotte?'
'Olen maksanut herra Privas’n laskun.'
'Mutta tehän olette hullu.'
'Miksi?'