Hän juoksi takaisin asuntoonsa mutisten itsekseen: "Hyvä, minä teen sen itse, ja he saavat nähdä…"
Kotiin tultuaan hän heti ryhtyi kirjoittamaan vihan kiihottamana.
Hän jatkoi rouva Forcstier’n aloittamaa seikkailua, liitti siihen yksityiskohtia jatkoromaaneista, ihmeellisiä tapahtumia ja mahtipontisia kuvauksia, käyttäen kömpelöä lyseolaistyyliä ja tavallisia aliupseerien ilmaisuja. Tunnin kuluessa hän oli saanut valmiiksi artikkelin, joka oli täynnä mitä suurimpia mielettömyyksiä, ja vei sen itsetietoisena La vie Françaisen toimitukseen.
Ensimmäiseksi hän tapasi Saint-Potinin, joka puristi hänen kättään rikostoverin tarmolla ja kysyi:
"Oletko lukenut kiinalaisen ja intialaisen haastattelut? Eivätkö ne ole mainiot? Koko Pariisilla on ollut hauskaa. Enkä minä ole nähnyt heidän nenänpäätäänkään!"
Duroy ei ollut niitä lukenut, mutta hän otti lehden, jossa hänen silmäänsä osui pitkä artikkeli: "Intia ja Kiina." Hän lukaisi sen läpi Saint-Potinin osoittaessa hänelle sormellaan mielenkiintoisimpia paikkoja.
Forestier tuli puhkuen sisään, kasvoillaan kiirehtivä ja huolestunut ilme:
"Hyvä on, tarvitsen teitä molempia."
Ja hän mainitsi joukon poliittisia uutisia, joista heidän oli otettava selko vielä samana iltana.
Duroy ojensi hänelle artikkelinsa.