"Kuule, kuule, minä tiedän! Anna minun järjestää tämä asia! Lähetän sinulle huomenna 'sinilinnun'."
Siten hän nimitti pariisilaisia paikallissähkeitä.
Nyt hän jo hymyili, ihastuneena keksinnöstään, jota hän ei tahtonut ilmaista, ja osoitti tuhansin tavoin rakkauttaan.
Hän oli kuitenkin vielä sangen kiihtynyt mennessään alas portaita, ja hänen täytyi koko painollaan nojautua rakastajansa käsivarteen, sillä hän tunsi jalkojensa pettävän.
He eivät kohdanneet ainoatakaan ihmistä.
Duroylla oli tapana maata myöhään, ja hän oli vielä vuoteessa, kun lennätinlähetti toi hänelle luvatun "sinilinnun".
Duroy avasi sen ja luki:
"Tule kello viisi rue de Constantinople 127. Kysy huoneistoa, jonka rouva Duroy on vuokrannut. Tuhansia suudelmia omalta
Clo’ltasi."
Tasan kello viisi Duroy tiedusteli erään ison vuokrakasarmin portinvartijalta: "Täältäkö rouva Duroy on vuokrannut huoneiston?"