Rouva de Marelle tahtoi mennä jalkaisin kotiin sanoen haluavansa ihailla kuutamoa, ja koko ajan hän katseli haltioituneena rakastettuaan.
Oli kylmä ja kirkas yö, joka ennusti talven tuloa. Hevoset ja jalankulkijat kiiruhtivat kulkuaan purevan pakkasen ajamina. Korot kajahtelivat katukäytävillä.
Hyvästi sanoessaan Clolilde kysyi: "Haluatko, että kohtaamme ylihuomennakin?"
"Tietysti, kultaseni."
"Samaan aikaan?"
"Samaan aikaan."
"Hyvästi, rakkaani."
Ja he suutelivat toisiaan hellästi.
Duroy alkoi pitkin askelin harppoa kotiaan kohti. Hän mietti, miten hän huomenna selviytyisi pulastaan. Mutta avattuaan huoneensa oven ja kaivaessaan tulitikkuja liivintaskustaan hän pysähtyi hämmästyneenä. Hän oli tuntenut taskussaan rahan, joka pyöri hänen sormiensa välissä.
Sytytettyään valon hän poimi rahan esiin ja tarkasti sen. Se oli louisdori, kaksikymmentä frangia.