MISS HARRIET
Meitä oli seitsemän matkustajaa breakissa, neljä naista ja kolme miestä, joista yksi istui ajajan vieressä, kuskin istuimella, ja me nousimme hevosten astuessa käymäjalkaa ylös pitkää mäkirinnettä, jossa tie kulki kiemurrellen.
Olimme lähteneet Étretatista aamunkoitteessa käydäksemme katsomassa Tancarvillen raunioita ja torkuimme vieläkin raikkaan aamuilman raukaisemina. Naiset etenkin, tottumattomina niin varhaiseen ylösnousemiseen, painoivat vähäväliä silmäluomensa umpeen, nuokkuivat tai haukottelivat tunnottomina nousevan päivän herättämälle tunnelmalle.
Oli syksy. Molemmin puolin tietä levisivät paljaat kentät, joita lyhyeksi leikattu kauran ja vehnän sänki keltasi, peittäen maata kuin huonoksi ajeltu parta. Kostea maa näytti höyryävän. Leivosia lauloi ilmassa, muita lintuja viserteli pensaikossa.
Aurinko nousi viimein edessämme taivaanrannalle ihan punaisena, ja sitä mukaan kuin se nousi hetki hetkeltä kirkastuen, näytti kenttäkin heräävän, hymyilevän, ravistelevan itseään ja riisuvan valkoisesta usvasta kudotun paitansa kuten tyttö, joka nousee vuoteesta.
Kreivi d'Étraille, joka istui kuskin istuimella, huudahti: "Kas jänis", ja hän ojensi käsivartensa oikealle päin, osoittaen muuatta apilamaata. Eläin juosta hyppelehti miltei kokonaan ruohon peitossa, niin että ainoastaan suuret korvat olivat näkyvissä, sitten se oikasi kynnöstä kohden, pysähtyi, teki hullunkurisen hyppäyksen, muutti suuntaa, pysähtyi uudelleen levottomana vainuten vaaraa, kahdenvaiheilla tiestä; sitten se alkoi juosta pitkin hyppäyksin ja katosi suureen neliömäiseen juurikasmaahan. Miehet olivat kaikki heränneet ja katselivat eläimen liikkeitä.
René Lemanoir virkkoi: "Emme ole juuri kohteliaita naisia kohtaan tänä aamuna", ja silmäillen naapuriansa, pikku paroonitar de Sérennesta, joka taisteli unta vastaan sanoi hän tälle puoliääneen: "Te ajattelette miestänne paroonitar. Olkaa huoleti, hän palaa vasta lauvantaina. Teillä on vielä neljä päivää aikaa."
Paroonitar vastasi unisesti hymyillen: "Te olette hupsu!" Sitten lisäsi hän karistaen päältään kaiken unisuutensa: "Kas niin, kertokaapa meille jotakin, joka saisi meidät nauramaan. Te herra Chenal, jolla sanotaan olleen parempi onni kuin herttua Richelieulla, kertokaa joku rakkausseikkailu, jonka olette itse kokenut, mikä tahansa."
Léon Chenal, ijäkäs maalari, joka oli ollut hyvin kaunis, hyvin voimakas, hyvin ylpeä ulkomuodostaan ja hyvin rakastettu, tarttui pitkään valkeaan partaansa ja hymyili; sitten tuli hän, hetkisen mietittyään, äkkiä vakavaksi:
"Kertomukseni ei ole iloinen, hyvät naiset; kerron teille surkeimmasta rakkaudesta elämässäni. Toivon etteivät ystäväni joudu samankaltaisen rakkauden esineeksi."