— Pelkään, ettei se tee hyvää vatsalleni. Tarjoahan vaan lapsille, mutta ei liiaksi, etteivät tule sairaiksi.
Sitten hän lisäsi kääntyen minuun:
— Joseph ei myöskään tarvitse niitä, ei pidä hemmotella poikia.
Minä jäin siis äitini viereen, pitäen tuollaista eroittelemista hyvin vääränä. Seurasin katseillani isääni, joka komeasti johti kahta tytärtään ja vävyään matruusin luo.
Nuo kaksi neitiä olivat juuri lähteneet ja isäni neuvoi sisariani kuinka piti syödä niin ettei vettä tippunut; hän tahtoi itse antaa esimerkin ja nielasi osterin. Koettaessaan jäljitellä naisia, kaasi hän koko nesteen takilleen ja minä kuulin äitini mutisevan:
— Olisi parempi pysyä aisoissa.
Mutta äkkiä isä näytti pelästyneeltä. Hän eteni muutaman askeleen, katsoi tarkasti perhettään, joka tunkeili osterikauppiaan ympärillä ja äkkiä hän tuli meitä kohti. Hän oli hyvin kalpea ja hänen silmänsä olivat omituisen näköiset. Hän sanoi puoliääneen äidilleni:
— On omituista kuinka tuo mies, joka myy ostereita, on Julesin näköinen.
Äitini keskeytti kysyen:
— Kenen Julesin. Isäni virkkoi: