— Veljeni tietenkin… Jollen tietäisi hänen olevan hyvässä asemassa
Amerikassa, uskoisin että se on hän.
Äitini sopersi kauhistuneena:
— Sinä olet hullu. Koska kerran tiedät, että se ei voi olla hän, niin miksi tässä jaarittelet tyhmyyksiä?
Mutta isäni jatkoi:
— Mene katsomaan häntä, Clarisse, tahdon että tulet itse siitä vakuutetuksi, omin silmin.
Äitini nousi ja meni tyttäriensä luo. Minäkin silmäilin miestä. Hän oli vanha, likainen, aivan ryppyinen, eikä kääntänyt katsettaan askareestaan.
Äitini palasi. Minä näin, että hän vapisi. Hän sanoi hyvin kiivaasti:
— Luulen, että se on hän. Mene hankkimaan tietoja kapteenilta.
Ennenkaikkea ole varovainen, ettei tuo kelvoton nyt joudu ristiksemme.
Isäni poistui, mutta minä seurasin häntä. Olin tavattoman liikutettu.
Kapteeni, suurikasvuinen, laiha, pitkäviiksinen herrasmies käveli komentosillalla tärkeän näköisenä, kuin olisi komentanut Intiaan menevää postilaivaa.
Isäni lähestyi häntä kohteliaasti ja teki hänelle hänen ammattinsa johdosta joukon kysymyksiä höystäen puhettaan kohteliaisuuksilla.