— Anna Josephille rahaa, jotta hän menee maksamaan nyt heti nuo osterit. Puuttuisi vaan, että tuo kerjäläinen tuntisi meidät. Siitäpä tulisi kaunis juttu. Menkäämme toiselle puolelle ja laita niin, ettei tuo mies enää tule lähellemme.
Hän poistui ja he poistuivat jätettyään minulle sadan sousin rahan.
Sisareni odottivat ihmeissään isääni. Ilmoitin, että äiti oli alkanut voida pahoin merellä ja kysyin osterien myyjältä:
— Paljonko olemme teille velkaa herra?
Olisin kernaasti sanonut: setäni.
Hän vastasi:
— Kaksi frangia ja neljäkymmentä.
Minä ojensin hänelle sata sousta ja hän antoi minulle takaisin rahaa.
Minä katsoin hänen kättään, ryppyistä käsiraukkaa ja minä katsoin hänen kasvojaan, vanhoja ja viheliäisiä, suruisia, murtuneita kasvoja, sanoen itselleni:
— Se on setäni, isäni veli, setäni!