Nainen kuiskasi kaukaisella ja huohottavalla äänellä:
— Minä kuolen kohta, rakkaani; lupaa siis jäädä tänne loppuuni saakka. Oi, elä jätä minua nyt, elä jätä minua viimeisellä hetkelläni.
Itkien suuteli Jacques häntä otsalle ja kiharoille sopertaen:
— Ole huoletta, minä jään tänne.
Kesti muutamia minuutteja ennenkuin kuolevainen voi mitään puhua, niin oli hän heikontunut ja rasittunut. Sitten jatkoi hän:
— Pienokaisen isä olet sinä. Jumalan edessä vannon minä sen, sieluni autuuden nimessä minä sen vannon tällä kuolemani hetkellä. Minä en ole rakastanut muita kuin sinua... Lupaa siis minulle, ett'et sitä hylkää...
Jacques yritti vielä kerran sulkea syliinsä tuon raihnaisen ja verestä tyhjentyneen olennon. Omantunnon tuskien ja huolten valtaamana sopersi hän:
— Minäkin vannon sinulle, että kasvatan hänet ja rakastan häntä lapsenani. Hänestä en ai'o luopua.
Kuolevainen yritti silloin suudella häntä. Jaksamatta kohottaa raukeaa päätänsä tarjosi hän vaalenneet huulensa suudeltaviksi. Jacques lähensi omansa poimiaksensa tämän surkuteltavan ja rukoilevan hyväilyn.
Hiukan tyyntyneenä kuiskasi tyttö: