Seuraavan kerran näin sen Avranchesista auringon mailleen mennessä. Tavattoman laajat hietasärkät punersivat, taivaan ranta punersi ja koko suunnattoman suuri lahdelma välkkyi punertavana. Ainoastaan tuo jyrkänteellä, kaukana mantereesta sijaitseva luostari, joka kohosi vetten päällä kuin mikäkin tarulinna, niin uskomattoman ihmeellisenä ja ihanana kuin mielikuvitustamme tenhoava unelmien palatsi, häämöitti melkein mustana riutuvan auringon purppurahohteessa.
Huomenen koitteessa astelin minä seuraavana päivänä sinne päin hietikkoa myöten tarkastellen koko ajan tuota meren ihmeellistä jalokiveä, joka nousi merten pinnalta korkeana kuin vuori, tahkottuna kuin veistelty kamee ja tumman utuisena kuin musliinikangas. Mitä lähemmäs tulin, sitä enemmän valtasi minut ihailu, sillä mikään maailmassa ei voi olla täydellisempää ja ihmeteltävämpää.
Ja minä harhailin eteenpäin hämmästellen kuin olisin löytänyt jonkun jumalaisen asunnon, vaelsin läpi noiden keveillä tai raskailla pilareilla lepääväin salien ja päivän valaisemain holvikäytäväin, kohottaen ihailevat katseeni noihin pieniin kelloihin tuolla ylhäällä, jotka välähtivät kuin tuli taivasta vastaan; minä ihailin tuota uskomattoman kaunista, rakennustaiteellista sekaryhmää, jonka muodostivat pienet tornit, eläinten päiden muotoiset kattokourut, keveät ja sirot koristukset, kivestä veistetyt valolyhdyt ja graniittihuiput, kaikki monumenttaalisen ja hienostuneen rakennustaiteen mestariteoksia.
Seisoessani siinä ihmettelyn vallassa lähestyi eräs alanormannilainen talonpoika minua ja jutteli minulle tarinan pyhän Mikaelin suuresta sodasta perkeleen kanssa.
Eräs nerokas epäilijä on sanonut: "Jumala teki ihmisen kuvaksensa, mutta sen on ihminen hänelle hyvin palkinnut."
Tämä on ikuinen totuus ja olisipa sangen hauskaa, jos voitaisiin kirjoittaa paikallisjumalain historia kaikissa maissa ja saada selville kaikkien maakuntiemme pyhimysten historialliset muistot. Neekereillä on omat julmat epäjumalansa: ihmissyöjänsä; muhamettilaisilla, moni-avioisilla kansakunnilla, on naisparatiisinsa ja käytännölliset kreikkalaiset taas kohottivat kaikki intohimot jumalallisiksi.
Jokainen kylä Ranskassa on ollut pyhitettynä jollekulle suojeluspyhälle, joka parhaiten vastasi sen asukkaiden mielikuvaa.
Niinpä suojelee ala-Normandiaa pyhä Mikael, tuo säteilevän voitollinen miekkamies, taivaan riemuitseva sankari ja saatanan kukistaja. Ollaksensa turvattuna naapurinsa saatanan ilkitöiltä rakensi pyhä Mikael itse tämän arkkienkelin arvoa vastaavan asumuksen melkeinpä valtamereen. Eikä muut kuin moinen pyhimys olisi voinutkaan luoda tällaista ruhtinaallista linnaa.
Mutta kun hän yhä pelkäsi paholaisen hyökkäyksiä, ympäröi hän alueensa hyllyvällä hiekkatasangolla, joka oli mertakin vaarallisempi.
Perkele asui eräässä vaatimattomassa, olkikatolla peitetyssä rantamökissä. Mutta hän omisti mutaveden huuhtomat arot, kauniit, hedelmälliset tasangot, jotka kasvoivat raskaita tähkäpäitä, vehmaat laaksot ja koko maan viljavat vaaranrinteet. Pyhimys taas hallitsi ainoastaan hiekkasärkillä. Näin ollen oli saatana rikas ja pyhä Mikael köyhä kuin kerjäläinen.