Vaimo näytti peljästyneeltä ja lumotulta; lakkaamatta tuijotti hän pyhää ehtoollisastiaa hirmuisten, mutta enää vain ajoittaisten väristysten puistelemana ja kirkui yhä, vaikka ei enää niin sydäntä vihlovasti kuin äsken.
Tätä kesti vielä kotvan.
Näytti siltä kuin ei hän enää olisi voinut luoda maahan katsettansa, joka oli kuin naulittu ehtoollisastiaan. Nyt hän ainoastaan värisi enää ja hänen pingoitettu ruumiinsa pehmeni ja veltostui.
Koko kansajoukko oli polvistunut kumartaen otsansa permantoon asti.
Pirun riivaama vaimo loi äkkiä silmänsä alas, vaan katsahti heti taas ylös osoittaen, ett'ei hän voinut kestää jumalansa ilmestymistä. Hän oli kuollut. Sitten huomasin hänen sulkeneen silmänsä. Hän nukkui unissakävijäin hypnotiseerattua unta tahi anteeksi — kauvan tuota kullalla säteilevää ehtoollisastiaa tuijotettuansa — oli hän lannistunut: voitollinen Kristus oli hänet masentanut.
Vartijat kantoivat hervonneen vaimon ulos kirkosta ja pastori palasi kotiinsa.
Liikutettuna aloitti läsnäollut väkijoukko Herran armotöitä ylistävän Te Deum-virren.
Sepän vaimo nukkui sitten 40 tuntia yhtämittaa ja nousi vihdoin ylös muistamatta ollenkaan mitään koko mielettömyydestään ja pelastuksestansa.
Kas sellainen, hyvät naiset, oli näkemäni ihme.
Tohtori Bonenfant vaikeni, vaan lisäsi lopuksi: