Sillalle tultuansa huomasi hän viimeisen, juuri liikkeelle lähtevän raitiovaunun palavan lyhdyn ja sen takana Globe-kahvilan valaistut akkunat.
Hän tunsi halun saada kertoa tapahtumasta jollekin tuttavalle, herättää tässä osanottoa ja kiinnittää itseensä tämän huomion. Vääntäen kasvonsa murheellisiksi, avasi hän kahvilan oven ja lähestyi tiskiä, jonka takana isäntä aina istui. Hän toivoi, että hänen tulonsa tekisi vaikutuksen, että kaikki nousisivat ylös, rientäisivät häntä vastaan ojennetuin käsin ja kyselisivät: no, mitä on tapahtunut? Mutta kukaan ei hänen surullisesta hahmostansa välittänyt. Silloin nojasi hän kyynärpäänsä tiskiä vastaan, vei molemmat kätensä otsaansa ja huokasi:
"Voi Jumalani, voi Jumalani!"
Isäntä katsahti jo häneen.
"Ettekö voi hyvin, hra Caravan?" kysyi hän.
"Kiitos kysymästä, rakas ystäväni", sanoi tämä, "en minä voi pahoin, mutta äitini on juuri kuollut!"
"Ohhoh!" sanoi isäntä hajamielisesti ja kun eräs etäämpänä istuvista vieraista huusi: "pukki olutta!" vastasi hän tälle kovalla äänellä: "aivan oikein, pukkihan se oli!" Ja niin kiiruhti hän huutajan luo olutpukin kanssa jättäen hra Caravanin hämmästykseensä.
Tuonoiset dominon pelaajat istuivat vielä vajonneina peliinsä, jota he olivat jatkaneet päivällisistä asti. Caravan lähestyi nyt näitä aikeessa onkia heiltä hieman osanottoa surussansa. Mutta kun kukaan ei huomannut häntä, täytyi hänen itsensä alottaa:
"Tiedättekö, että minua on kohdannut suuri onnettomuus!" sanoi hän.
Kaikki kolme pelaajaa nostivat päänsä irroittamatta siltä katsettansa pelinappuloista.