Vastausta hän ei saanut, mutta pimeässä kamarissa oli hän kuulevinansa jonkun vaipuvan lattialle. Hän riensi sisään ja Simon, joka jo nukkui sängyssänsä, kuuli heidän suutelevan ja äitinsä aivan hiljaa kuiskaavan jotakin. Pian sen jälkeen tarttui pari voimakasta kättä Simoniin ja jylisevällä äänellä sanoi seppä Filip pitäen häntä ilmassa ojennettujen käsivarsiensa varassa:
"Ja sano sinä tovereillesi koulussa, että isäsi on seppä Filip Remy, joka antaa heille ympäri korvia, jos he vielä uskaltavat ahdistaa sinua."
Kun kouluhuone seuraavana päivänä oli täpöisen täynnä ja tunti pian oli alettava, nousi pikku Simon kalpeana ja värisevin huulin seisoallensa ja huusi selvällä äänellä:
"Isäni on seppä Filip Remy ja hän on luvannut antaa ympäri korvia kaikille, jotka uskaltavat tehdä pahaa minulle."
Poikia ei enää naurattanut niinkuin ennen, sillä kaikki tunsivat he seppä Filip Remyn ja tiesivät, että sellaisesta isästä olisi kuka tahansa heistä ylpeillyt.
[KAKSI YSTÄVÄÄ.]
Pariisi oli piiritetty, suljettu ja kuristuksissansa. Varpusia ei monta näkynyt katoilla ja katuojat olivat autioina. Ihmiset söivät mitä tahansa.
Eräänä selkeänä tammikuun aamuna surumielin kävellessänsä ulkobulevardilla, vatsa tyhjänä ja kädet univormuhousujen taskussa, pysähtyi hra Morissot, oikealta ammatiltansa kelloseppä, vaikka tilapäisesti tohvelimestarina toimiva, erään ystävänsä ja kanssa-veljensä talon edustalle.
Ennen sotaa oli Morissotin tapana lähteä ulos kaupungista joka sunnuntai jo varhain aamulla, pitkä bamburuoko kädessä ja rautainen laatikko seljässä. Hän nousi junaan, joka kulki Argenteuilin ohi, pysähtyi Colombesissa ja kävi jalkaisin siitä Maronten niemisaarekkeelle. Tuskin oli hän saapunut unelmiensa määräpaikalle, kun hän ryhtyi onkimaan ja onki uskollisesti pimeään iltaan saakka.