"Se on varsin totta, sekin!" vakuuttivat toiset.
Sitten seurasi vaitiolo, jota ainoastaan palkeiden puhkaileminen häiritsi. Sitten kääntyi Filip äkkiä poikaseen päin sanoen:
"Mene sanomaan äidillesi, että minä haluan puhutella häntä tänä iltana", sanoi hän saattaen Simonin ulos pajasta.
Sen jälkeen palasi hän takaisin työhönsä ja nuo viisi moukaria alkoivat äkkiä jälleen putoilla alasinta vastaan. Voimakkaina, iloisina ja tyytyväisinä takoivat he näin rautaa iltaan asti. Mutta niinkuin tuomiokirkon iso kello juhlapäivinä kuuluu yli toisten pienempien, niin putoili seppä Filipin ankara moukarivasara alinomaa alasimelle huumaavalla paukkeella, joka kuului yli toisten vasarain kalskeen. Loistavin silmin paukutti hän hartaasti seisoen ahjosta lentelevien säkenien keskessä kuin mikäkin vuoren jättiläinen.
Taivas välkkyi jo täynnänsä tuikkivia tähtösiä, kun seppä Filip kolkutti Blanchetten ovelle. Hän oli pukenut yllensä puhtaan paidan ja pyhä-puseron ja sukinut partansa siistiksi. Blanchette ilmestyi oven kynnykselle ja sanoi vähän arasti:
"Teitte pahasti, hra Filip, kun tulette näin myöhään tervehtimään yksinäistä naista!"
Seppä aikoi vastata, sopersi jotakin anteeksi pyynnön tapaista ja jäi hämillänsä seisomaan hänen eteensä.
"Ymmärrättehän", jatkoi Blanchette, "ett'en halua enää antaa aihetta uusiin juoruihin."
Silloin sanoi seppä äkkiä:
"Mitä me niistä, jos te vain suostutte vaimokseni!"