"Se on sovittu. Menkäämme!"
Ja sitten he erosivat pistäytyäksensä kumpikin noutamassa onkivehkeet kotoansa.
Tuntia myöhemmin astuivat he rinnakkain suurta valtatietä. Pian saapuivat he huvilaan, jossa tätä nykyä asui eversti Dumoulin. Tämä naurahti heidän pyynnöllensä ja antoi suostumuksensa heidän mielitekoonsa. Ystävykset läksivät jatkamaan matkaa niin pian kuin olivat saaneet everstiltä lupapiletin.
Eikä aikaakaan, niin sivuuttivat he ranskalaiset etuvartijaosastot, kulkivat läpi autioksi jääneen Colombesin etukaupungin ja joutuivat niiden pienten viinitarhojen laiteille, jotka ulottuvat Seinejoen rantaan saakka.
Kello oli noin 11 päivällä.
Vastapäätä oleva Argenteuilin kylä näytti vallan kuolleelta. Orgemoutin ja Sannoisin kukkulat näkyivät yli koko seudun. Nanterseen asti ulottuva laaja tasanko oli tyhjä ja autio alastomine kirsikkapuinensa ja vaaleanpunaisine multapenkereinensä.
Viitaten sormellansa kukkuloita kohti sanoi hra Sauvage:
"Tuolla ylhäällä ovat preussilaiset!"
Ystävykset valtasi omituinen levottomuus keskellä tätä autiota seutua.
Preussilaiset! Tosin eivät he olleet vielä nähneet yhtään preussilaista, mutta monta kuukautta olivat he jo tunteneet näiden näkymättöminä ja kaikkivaltaisina ympäröineen koko Pariisin ryöstäen, tappaen, näännyttäen ja hävittäen Ranskanmaata. Jonkunlainen taikauskoinen pelko yhtyi nyt siihen vihaan, jota nämä kunnon porvarit olivat tunteneet tuota outoa ja voitollista kansakuntaa kohtaan.