"Bonassat."
Rouva otti esille Meriväen kalenterin, joka hänellä aina oli käsillä ja alkoi etsiä siitä: "Bonassat. Toulonissa. Syntynyt 1851. Oppilas 1871. Alakomisaario 1875. Mutta onko hän koskaan ollut merillä tuo hra Bonassat?"
Tämän kysymyksen johdosta kirkastui hra Caravanin katse ja häntä alkoi naurattaa sisällisesti, niin että pullea vatsansa hyppi.
"Aivan saman verran kuin Balin ... vallan saman verran kuin hänen päällikkönsä Balin!"
Nauraen yhä makeammin toisti hän vielä vanhan sukkeluuden, jolla hän kerran oli saanut koko viraston nauramaan:
"Meritse heitä ei saa lähettää tarkastamaan Point-du-Jourin laivasto-satamaa, sillä meritauti heidät höyryaluksella tavoittaisi!"
Mutta rva Caravania tämä ei naurattanut. Hän pysyi vakavana eikä näyttänyt kuulleen koko sukkeluutta. Sitten mutisi hän leukaansa hiljallensa raappien:
"Jospa meillä vain olisi joku edusmies vallassamme! Sillä jos eduskunta saisi tietää, kuinka ministeristön neljän seinän sisässä nykyään menetellään, niin lentäisi ministeri tuoliltansa kuin..."
Samassa kuului rappusista melua, joka keskeytti hänen lauseensa. Katuojaretkiltänsä palasivat Maria Lovisa ja Filip August, tyrkkien ja potkien toisiansa juostessansa ylös rappusia. Äiti hyökkäsi tuimana heidän kimppuunsa, tarttui kumpaakin käsipuolesta ja viskasi lapset sisään ravistaen heitä voimakkaasti.
Niin pian kuin nämä huomasivat isänsä, riensivät he hänen luoksensa. Hän piti heitä hellästi ja kauvan syliinsä suljettuina, istahti tuoliin, nosti heidät polvillensa ja alkoi lörpötellä heidän kanssansa.