"Hän tarkasti minua nopealla, otsatukan alta viskatulla silmäyksellä, ikäänkuin olisi hän pikimmiten arvioinut, minkä arvoinen saatoin olla. Sitten hän — hetkisen emmittyänsä nyökkäsi suostumukseksi. Ja pian olimme jo keskellä kaunista metsää. Tähän aikaan vielä harvan lehvistön alla kasvoi pitkä ja paksu ruohosto, joka välkkyi vihreyttänsä kuin olisi se vernissattu, auringon kiilloittama ja täynnänsä pikku eläviä, jotka kaikki kilpaa rakastelivat.
"Joka oksalta kuului lintuisten liverrys. Keväisen ilman ja maantuoksujen riivaamana alkoi seuralaiseni hyppiä ja juoksennella metsässä. Ja minä hupsu harppasin tietysti hänen perässänsä. Ette usko, kuinka hulluja aikamiehet toisinaan voivat olla, herra!
"Sitten lauleli hän monen monituisia lauluja, aarioita, operoita, säkkipilli-laulua y.m. Ja voi, kuinka runollisesti minusta silloin kuulusti tuo Musetten laulu! Melkein itkin liikutuksesta! Ja tuollaiset hulluudet voivat panna järkimiehen pään pyörälle! Uskokaa minua, herra, elkääkä ikinä naiko neitosta, joka maalle tultuansa alkaa lauleskella, olletikkin jos hän laulaa säkkipilli-laulun.
"Pian väsyi laululintuseni kuitenkin ja istahti viheriöitsevälle rinteelle. Istahdin hänen jalkojensa juureen, otin hänen kätensä omiini, nuo pienet kätöset, joiden sormet olivat neulanpistosten jälkiä täynnä. Ne juuri saivat minut liikutetuksi! Kas tuossa ahkeran työn pyhät jäljet, ajattelin minä. Mutta tiedättekö, mitä nuo pyhät jäljet merkitsevät? Ompeluatelierin juoruja ja kaikenlaista lorua, mitä he keskenänsä kuiskivat, kaikenlaisia lörpöttelyjä ja konttipuheita, likaisten hävyttömyyksien tahrimaa mieltä, menetettyä siveyttä, tuhmaa, jokapäiväistä roskaa, rumia tapoja, ahtaita ajatuksia ja kaikkea alempisäätyisten naisten totuttua oloa, joka täydellisesti hallitsee heitä. Tässäpä ilmakehässä ovat nuo pyhät työn jäljet sormenpäissä saadut!"
Sen sanottuansa katsoi hän sangen pitkään minua suoraan silmiin.
"Ja voi noita naisten silmiä, mikä mahti niissä voi asua! Kuinka ne voivatkaan saattaa meidät hämille, juovuttaa, voittaa ja kukistaa meidät! Ja kuinka syviltä, lupaavilta ja pohjattomilta ne meistä tuntuvat! Tästä sanotaan sitten, että se on: katsoa hamaan sielun syvyyteen. Voi, mikä tyhmä puhetapa! Jos olisinkin voinut nähdä hänen sielunsa pohjaan, niin olisin epäilemättä ajoissa viisastunut.
"Sanalla sanoen: olin takertunut paulaan kuin mieletön hupsu! Ai'oin sulkea hänet syliini. 'Alas käpälät', huudahti hän.
"Silloin polvistuin hänen viereensä, avasin hänelle sydämeni ja tyhjensin hänen helmaansa kaiken tukahduttavan hellyyteni. Hän näytti kummastuvan muuttunutta käytöstapaani ja katseli minua salaa ikäänkuin olisi hän ajatellut: vai niin, vai sillä lailla sinun kanssasi on leikiteltävä, ystäväni; no, hyvä on tietää!
"Kun rakkaus sekautuu peliin, herra, niin olemme me miehet kaikki tuhmia kuin pässit ja naiset taas ainoastaan kauppioita.
"Minä olisin ehkä jo silloin voinut omata hänet. Vasta myöhemmin minä tuhmuuteni käsitin. Mutta sitä en tehnyt, sillä enhän kaivannut hänen ruumistansa, vaan hänen rakkauttansa, ainoastaan hänen rakkauttansa. Näyttelin siis ihanteellista rakastajaa, vaikka olisin voinut paremmin aikani käyttää.