"Kyllästyttyänsä tunnustuksiini, nousi hän ylös. Me palasimme Saint-Cloudiin ja minä erosin hänestä vasta Pariisissa. Palausmatkalla näytti hän niin murheelliselta, että olin pakotettu kysymään, mikä häntä vaivasi.
"'Ajattelen vain, ettei tällaisia sunnuntaipäiviä ole monta ollut elämässäni', sanoi hän.
"Sydämeni tykytti niin ankarasti, että se oli pakahtua.
"Seuraavana sunnuntaina näin hänet toistamiseen, sitä seuraavana jälleen ja niin yhä eteenpäin kaikkina sunnuntaipäivinä. Milloin saatoin häntä sinne, milloin tänne suurkaupungin kauniimpiin ympäristöihin, missä lemmen kuhertelu parhaiten menestyy.
"Tuo pikku veitikka alkoi nyt vuorostansa näytellä rakastunutta.
"Vihdoin menetin viimeisenkin järjenkipinän ja kolme kuukautta myöhemmin menin naimisiin hänen kanssansa.
"Ja mitä muuta voi yksinäinen virkamies, ilman perhetuttavuuksia ja neuvonantajia, tehdä? Siinä joutuu haaveksimaan, että tuollainen pikku vaimo voisi tehdä elämänne niin suloiseksi! Ja niin joutuu hänen kanssansa naimisiin.
"Mutta kun te kerran olette avioliitossa, niin silloin saatte kuulla haukkumasanoja aamusta iltaan: hän ei ymmärrä, hän ei osaa mitään j.n.e., vain suutansa hän lakkaamatta osaa soittaa, hoilottaa säkkipilli-laulua (tuota kauheaa renkutusta!) hän osaa ja riidellä holhomiehen kanssa hän taitaa. Portinvartijan vaimolle pitää hänen saada selittää talous-asiansa, naapurimme piioille ehtii hän juoruta aviollisesta elämästänsä, kaikille kauppiaille kertoo hän juttuja aviomiehestänsä ja aina on hänen päänsä täynnä tuhmia tarinoita, epaton uskonkappaleita, niin naurettavan joutavia mielipiteitä ja niin hassuja ennakkoluuloja, että minun poloisen täytyy itkeä aina, kun vain hänestä tulee puhe."
Hieman hengästyneenä ja liikutettuna hän vaikeni. Säälien katselin tuota yksinkertaista ja hullunkurista poloista ja aioin juuri sanoa hänelle jotakin, kun höyryalus samassa seisahtui.
Olimme saapuneet Saint-Cloudiin.