Meri ruoski rannikkoa lyhyellä ja yksitoikkoisella läikyllänsä. Pienet valkoiset pilvet kiitivät vihurituulessa nopeasti kuin linnut suurella, sinisellä taivaankaarella. Valtamereen päin alenevan laakson alhossa sijaitseva kylä ikäänkuin lämmittelihe päivän paisteessa.
Aivan laakson suussa oli meren rannalla yksinäinen Martin-Levesquen talo eli oikeammin mökki. Se oli näet vain vähäinen kalastaja-asunto, jonka seinät olivat savesta ja katto oljista; ylinnä kasvoi katolla sinisiä kurjenmiekkoja. Tuvan edessä levisi nenäliinan kokoinen puutarhatilkku, joka kasvoi sipulia, kaalinpäitä, persiljaa ja anisputkia. Aitauksella oli tämä päivä erotettu yleisestä kylätiestä.
Mökinmies oli kalalla; vaimo taas hääräsi tuvan ulkopuolella korjaten silmuksia suuressa, ruskeassa verkossa, joka oli ripustettu kuivamaan mökin ulkoseinälle; verkon yläpuolella nurkassa näkyi hirmuisen suuri hämähäkin verkko. Noin neljätoista vuotias tyttö istui olkituolilla puutarhan veräjän suussa taapäin keikistyneenä ja nojautuneena veräjän puolapuuta vastaan parsien muutamia kuluneita, rikkinäisiä ja vaatimattomia liinavaatteita. Toinen, vuotta nuorempi tyttönen viihdytteli käsivarsillansa vallan pientä lasta, joka ei osannut vielä puhua eikä kävellä. Nenät vastatusten istui maassa pari kaksi- tai kolmivuotiasta palleroista penkoen puutarhamaata kömpelöillä kätösillänsä ja viskellen toisinaan kourallansa multaa toisillensa vasten naamaa.
Kukaan ei puhunut mitään. Ainoastaan pienin poloinen, jota sisko koetti viihdyttää sylissänsä, parahteli alinomaa pienellä, kimeällä ja heikolla äänellänsä. Tuvan ikkunalla nukkua rojotti kissa; seinivieressä kasvoi kauniita, kukkivia valkolakkoja eli leukoijia, joissa pärisi virkeä kärpäisparvi.
Äkkiä huudahti veräjällä ompeleva tyttönen:
"Äiti!"
"No, mitä nyt?" kysyi äiti.
"Nyt se on taas täällä", sanoi tyttö.
Lapset olivat olleet levottomia jo aamusta alkaen, kun eräs outo mies oli maleksinut mökin ympärillä: vanhanpuoleinen kerjäläisen näköinen mies. Saattaessansa merelle lähtevää isäänsä venheelle olivat nämä jo huomanneet miehen. Silloin istui tämä maantien ojan reunalla heidän veräjäänsä vastapäätä. Ja kun he taas palasivat rannasta istui ukko yhä paikoillansa katsellen mökille päin.
Hän näytti kovin kurjalta ja sairalloiselta. Tuntikauteen ei hän ollut hievahtanutkaan paikaltansa. Huomattuansa, että lapset pelkäsivät häntä kuin pahantekijää, nousi hän vihdoin ylös ja poistui nilkuttaen toista jalkaansa.