Varovammin, vaikka yhtä päättäväisenä panna jalkansa veteen, kulki nuori vaimo pienen veden syvänteen ympäri aroin askelin, sillä hänen jalkansa lipesivät liukkailla meren kasveilla.
— Näettekö mitään? kysyi hän.
— Näen! Teidän kasvonne, jotka kuvastuvat vedessä.
— Jos ette muuta näe, saatte varmaan huonon saaliin.
Hän mutisi:
— Hm! Sen saaliin tahtoisin saada ennen kaikkia muita.
Rouva Rosemilly nauroi:
— Koetelkaa, niin saatte nähdä, miten se mahtuu teidän haavinne silmukoiden läpi.
— Varmaan … jos te tahtoisitte?
— Tahdon nähdä teidän pyytävän krapuja … ei muuta tällä kertaa.