Marc nauroi ivallisesti:
— Kas vain!… Keskusteletteko te minusta tanssiessanne?…
— Keskustelemme!… Hän kertoi sinun aikovan matkustaa tehdäksesi hyvää…
Ja kun setä ei vastannut, kysyi hän värisevällä äänellä, joka ilmaisi koko hänen hirveän tuskansa:
— Entä minä?… Mitä minä sitten teen?…
Katsomatta Untuvaan vastasi Marc terävästi:
— Herranen aika!… Et kai luule minun voivan ottaa sinua mukaani… tai jäävän tänne sinua hoitamaan?…
— Voi!… virkkoi Untuva surkeasti orvokkisilmien verhoutuessa kyyneliin. — Kuinka sinä voit puhutella minua noin… Marc-setä!… Kuinka sinä voit puhutella minua noin rumasti!…
— Miksi sinä sitten kiusaat minua tällä tavalla?…
Untuva ei hetkeen vastannut mitään, seisoi vain liikkumattomana, punertavin poskin keskellä huonetta lumivalkoisessa hameessaan, jonka laskokset riippuivat suorina hänen lanteillaan seuraten hänen nuoren, jäntevän vartalonsa puhtaita viivoja. Hänen ympärillään aaltoileva vaalea hiuskiehkura, joka liehui avoimen ikkunan kautta puhaltavassa tuulessa, teki hänet keijukaisen tai jonkin muun oudon ja ylimaallisen olennon näköiseksi. Ja Marc nosti päätänsä ja katseli häntä vasten tahtoaan silmäyksin, joiden pohjalta säteili rajaton hellyys.