— Pilani?… — huudahti Untuva epätoivoisena. — Oi, Jumalani!… Minähän rakastan sinua yli kaiken… Ja on hetkiä, jolloin minusta tuntuu ikäänkuin sinäkin rakastaisit minua enemmän kuin mitään muuta… Sentähden sanon sinulle: "Nai minut!"
— Untuva!… — virkkoi hiljaa Marc-setä vetäen tyttösen syliinsä. — Oma Untuvani!… Oi, niin, minä rakastan sinua!… Rakastan sinua!… Rakastan sinua!… Rakastan sinua!…
— Sinä suostut siis!…
Marc peitti hänet suudelmilla sanomatta sanaakaan. Untuva huokasi väristen:
— Oi! miten hyvältä tuntuukaan… kun sinä suutelet minua!…
Sitten hän purskahti nauramaan:
— Etkö usko, että he saavat pitkän nenän… tuolla alhaalla… kun kuulevat tämän uutisen!?…
Marc-setä katseli Untuvaa epäillen vieläkin onneaan. Kumartuen lähelle hänen kasvojaan mutisi hän suudellen:
— Voi! pikku Untuva!… Jospa tietäisit, kuinka onneton minä olen ollut!… ja epätoivoinen!… ja mustasukkainen!…
— Mustasukkainen?… Oi!… Sepä sitten oli peräti turhaa!…