"Pian se nähdään!" ajatteli vanha kuningatar. Hän ei kuitenkaan puhunut mitään, vaan meni makuuhuoneeseen, mätti sängystä kaikki makuuvaatteet ja pani pohjalle herneen. Sitten hän otti kaksikymmentä aluspatjaa, latoi ne herneen päälle ja pani vielä aluspatjojen päälle kaksikymmentä untuvapatjaa. Tässä vuoteessa tuli prinsessan nukkua yönsä.
Aamulla häneltä kysyttiin kuinka hän oli nukkunut.
"Voi, voi, niin kauhean huonosti!" sanoi prinsessa. "Tuskin olen koko yönä ummistanut silmiäni. Jumala ties mitä sängyssä olikaan! Jotakin kovaa allani oli, sen vain tiedän. Koko ruumiini on sinelmiä täynnä. Tämä on aivan kauheaa!"
Johan sen toki ymmärsi, että hän oli todellinen prinsessa, koska hän kahdenkymmenen aluspatjan ja kahdenkymmenen untuvapatjan alta oli huomannut herneen. Niin herkkäihoinen saattoi olla ainoastaan todellinen prinsessa.
Prinssi otti hänet nyt vaimokseen, sillä tiesihän hän saavansa todellisen prinsessan. Mutta herne vietiin museoon, ja siellä se on tänäkin päivänä, jollei joku ole vienyt sitä.
Sen pituinen se!
PIKKU IIDAN KUKKASET.
"Kukka raukkani ovat aivan kuolleet!" valitti pikku Iida. "Illalla ne olivat niin kauniit, ja nyt riippuvat kaikki lehdet lakastuneina! Miksi ne ovat kuihtuneet?" kysyi hän ylioppilaalta, joka istui sohvassa. Iida piti ylioppilaasta, sillä hän osasi kauniita satuja ja leikkeli kaikellaisia hauskoja kuvia, kuten sydämiä, joissa pienet naiset tanssivat, kukkasia ja suuria linnoja, joitten ovia saattoi avata. Ylioppilas oli kovin hauska mies.
"Miksi kukkaset tänään näyttävät niin huonoilta?" kysyi Iida toistamiseen ja näytti ylioppilaalle kukkavihkoa, joka todella oli aivan kuihtunut.
"Niin, koetappas nyt arvata mikä niitä vaivaa?" sanoi ylioppilas. "Kukkaset ovat yöllä olleet tanssiaisissa ja sentähden eivät ne nyt jaksa pitää päitään pystyssä!"