— Kyllä minä saan! sanoi Gerda. — Kun Kai kuulee että minä olen täällä, tulee hän heti ja noutaa minut!
— Odota minua tuolla lätin luona! sanoi varis, käänteli päätään ja lensi pois.
Vasta kun oli pimeä ilta, tuli varis taas takaisin.
— Erinomaista, erinomaista! sanoi se. — Hän lähettää sinulle paljon terveisiä ja tässä on sinulle pieni leipä, hän otti sen kyökistä, siellä on leipää tarpeeksi ja varmaan sinun on nälkä. Ei ole mahdollista, että sinä pääset linnaan, sinähän olet paljain jaloin. Hopeaan puettu kaarti ja kultaan puetut lakeijatkaan eivät sitä sallisi. Mutta älä itke, sinä kyllä pääset sinne kuitenkin. Kultani tietää pienet takaportaat, jotka johtavat makuuhuoneeseen ja hän tietää, mistä ottaa avaimen.
Ja he menivät puutarhaan, suureen puukujaan, missä lehti putosi toisensa jälkeen, ja kun kynttilät linnassa sammutettiin, toinen toisensa jälkeen, vei varis pienen Gerdan erään takaoven luo, joka oli raollaan.
Oi, kuinka Gerdan sydän sykki levottomuudesta ja ikävästä. Tuntui siltä kuin hän olisi ollut tekemäisillään jotain pahaa ja hänhän vain tahtoi tietää, oliko se pieni Kai. Kyllä, sen täytyi olla hän. Hän kuvitteli elävästi mielessään hänen viisaita silmiään, hänen pitkiä hiuksiaan. Hän aivan saattoi nähdä, kuinka hän hymyili, kun he istuivat kotona ruusujen alla. Varmaan hän tulee iloiseksi, kun näkee Gerdan, kuulee, minkä pitkän matkan hän on kulkenut hänen tähtensä, ja saa tietää, kuinka suruissaan kaikki kotona olivat, kun ei hän palannut. Oi sitä pelkoa ja iloa!
Nyt he olivat portaissa. Siellä paloi kaapilla pieni lamppu. Keskellä lattiaa seisoi kesy varis, käännellen päätään joka taholle ja katseli Gerdaa, joka niiasi, niinkuin isoäiti oli opettanut.
— Sulhaseni on puhunut teistä niin kauniisti, pieni neitiseni, sanoi kesy varis. — Teidän vita'nne, niinkuin sitä sanotaan, on sekin hyvin liikuttava. Otatteko lampun, niin minä kuljen edellä. Me kuljemme tästä suoraan, niin emme tapaa ketään.
— Täällä taitaa tulla joku heti perässä! sanoi Gerda ja hänen ohitsensa suhahti. Näytti olevan ikäänkuin varjoja seinää vastaan, hevosia liehuvin harjoin ja ohuin jaloin, metsästyspalvelijoita, herroja ja naisia ratsain.
— Ne ovat vain unia, sanoi varis, — ne tulevat noutamaan korkeiden herrasväkien ajatuksia metsästysretkelle. Hyvä onkin, niin voitte paremmin katsella heitä vuoteessa. Mutta näyttäkääkin, että jos pääsette arvoon ja kunniaan, osoitatte kiitollista mieltä.