"Kenen kanssa minulla on kunnia puhua?" kysyi oppinut.
"Niin, johan minä ajattelin", sanoi hieno herra, "ettette tuntisi minua! minä olen saanut niin paljon ruumista, minä olen saanut oikeaa lihaa ja oikeat vaatteet. Varmaan ette koskaan ollut odottanut, että näkisitte minut näin hyvinvoipana. Ettekö te tunne vanhaa varjoanne? Niin, te varmaan ette enään luullut minun palaavan. Minun on käynyt erittäin hyvin sitte kun viimeksi olin luonanne, minusta on joka suhteessa tullut hyvin varakas mies! Jos minun pitää ostaa itseni vapaaksi virasta, niin voin sen kyllä tehdä!" ja hän helisteli kallisarvoisia koristuksiaan kellonperissä. Ja hän pisti kätensä paksuihin kultavitjoihin, jotka riippuivat hänen kaulallaan; voi kuinka kaikissa hänen sormissaan kimalteli timanttisormuksia; ja tämä oli kaikki totta!
"Ei, minä en ensinkään pääse tointumaan hämmästyksestäni!" sanoi oppinut mies, "mitä tämä kaikki oikeastaan on!"
"Niin, mitään tavallista se ei ole!" sanoi varjo, "mutta ettehän te itsekään kuulu tavallisiin ja minä olen, kuten tiedätte, pienestä pitäen seurannut teidän jälkiänne. Siitä asti kun te huomasitte minun kypsyneen yksinäni lähtemään maailmalle, olen kulkenut omia teitäni; minä elän kaikin puolin loistavissa oloissa, mutta minut valtasi jonkinlainen ikävä, halu kerran vielä nähdä teidät ennenkuin kuolette, sillä kuoliahan teidän pitää! sitte teki mieleni vielä kerran nähdä näitä seutuja, sillä se isänmaa se pysyy sentään aina rakkaana! — Minä tiedän että te olette saanut toisen varjon, olenko minä jotakin velkaa teille tai sille? Tehkää vaan hyvin ja sanokaa."
"Ei mutta sinäkö se todella olet!" sanoi oppinut mies, "on se toki kovin kummallista! en ikinä olisi uskonut, että vanha varjo voi palata takaisin ihmisenä!"
"Sanokaa mitä minä olen velkaa!" sanoi varjo, "sillä minä en tahtoisi olla minkäänlaisessa velassa!"
"Kuinka sinä voit puhua sillä lailla!" sanoi oppinut mies, "eihän tässä voi olla puhetta mistään velasta! ole vapaa kuin taivaan lintu! minä iloitsen suuresti onnestasi! istu, vanha ystävä, ja kerro minulle hiukkasen miten tämä kaikki on tapahtunut ja mitä näit naapurissa siellä lämpöisissä maissa!" —
"Kyllä minä kerron", sanoi varjo ja istuutui, "mutta teidän täytyy myöskin luvata, ettette koskaan kenellekään tässä kaupungissa, missä ikinä minut tapaisitte, kerro että minä olen ollut teidän varjonne! minä aion mennä kihloihin; minä voin elättää enemmän kuin yhden perheen!" —
"Ole aivan huoleti!" sanoi oppinut mies, "en minä sano kenellekään, kuka sinä olet; kättä päälle! Minä lupaan ja sanasta miestä, sarvesta härkää!"
"Sanasta varjoa!" sanoi varjo, täytyihän sen sanoa sillä lailla.