"Kultaus kuluu,
Siannahka kestää."
Sitä tinasotamies kuitenkaan ei uskonut.
VESIPISARA.
Kaiketi sinä tunnet suurennuslasin. Sehän on sellainen pyöreä silmälasi, joka tekee kaikki sata kertaa suuremmaksi todellista kokoa. Kun sitä nyt pitää silmän edessä ja katselee vesipisaraa, joka on otettu lammikosta, niin näkee tuhansia kummallisia eläimiä, joita ei muuten milloinkaan näe vedessä. Mutta ne ovat kun ovatkin siellä ja se on totinen tosi. Näyttää melkein siltä kuin silmän alla olisi kokonainen lautasellinen äyriäisiä, jotka kiehuvat ja kuhisevat. Ja ne ovat niin nälkäiset, ne repivät toisiltaan kädet ja jalat ja päät ja kyljet, ja ovat kuitenkin omalla tavallaan iloiset ja tyytyväiset.
Oli sitte kerran vanha mies, jota ihmiset sanoivat Ripi-Rapiksi, sillä se oli hänen nimensä. Hän tahtoi aina joka asiasta löytää niin paljon hyvää kuin mahdollista ja jollei hän muuten onnistunut, niin käytti hän taikakeinoja.
Eräänä päivänä istuu hän suurennuslasi kädessä ja katselee vesipisaraa, joka on otettu vesilätäköstä ojassa. Hei vaan sitä ripinää ja rapinaa! tuhannet pienet elukat siellä hyppelivät ja juoksentelivat, nipistelivät ja purivat toisiaan.
"Mutta tämähän on kauheaa!" sanoi vanha Ripi-Rapi, "eikö niitä nyt saa elämään sovussa ja rauhassa ja jokaista pitämään huolta omista asioistaan!" ja hän mietti päänsä halki, mutta ei vaan onnistunut ja sitte hänen täytyi tarttua taikatemppuihin. "Minäpäs värjään niitä vähän, niin näkyvät selvemmin!" sanoi hän ja sitte hän tipautti ikäänkuin pienen pisaran punaista viiniä vesipisaraan, mutta se olikin noidanverta, ihkasen hienointa lajia, joka maksaa kaksi killinkiä; ja samassa kävivät kaikki kummalliset elukat ruumiiltaan ihan ruusunpunaisiksi, vesipisara oli ihan kuin kokonainen kylä alastomia villejä.
"Mitä sinä siinä puuhaat?" kysyi toinen vanha noita, jolla ei ollut nimeä ja jonka nimettömyyttä pidettiin erittäin hienona.
"Niin, jos sinä arvaat mitä tämä on", sanoi Ripi-Rapi, "niin minä lahjoitan sinulle kaikki tyynni; mutta ei sitä niinkään helposti arvaa, kun ei edeltäkäsin tiedä!"
Ja nimetön noita katsahti suurennuslasiin. Siellä näytti todella olevan kokonainen kylä, jossa kaikki ihmiset juoksentelivat ilman vaatteita! Kauhealta se näytti mutta vielä kauheampaa oli katsella kuinka toinen töykki ja tyrkki toista, kuinka ne nyppivät ja nipistelivät toisiaan, purivat ja raastoivat toisiaan. Se mitä oli alhaalla, piti nostettaman ylös ja se mitä oli ylhäällä piti raastettaman alas! "Kas! kas! tuolla on pitempi jalka kuin minulla — pois se! Tuolla on pieni nystyrä korvan takana, pieni, viaton nystyrä, mutta se kiusaa häntä ja kiusatkoon samalla enemmänkin!" ja kaikki iskivät nystyrään kyntensä ja häntä riistettiin ja raastettiin sen pienen nystyrän takia. Siellä oli sitte yksikin olento, joka istui hiljaa kuin pieni neitonen eikä kenellekään toivonut muuta kuin sopua ja rauhaa, mutta neitonen vedettiin esiin ja he rupesivat riistämään ja raastamaan ja syömään häntä!