Silloin pääsi äidiltä pelvon parahdus: "Kumpiko oli minun lapseni! sano minulle! armahda viatonta! vapahda lapseni kaikesta siitä kurjuudesta! vie se pois! vie se Jumalan valtakuntaan! unohda kyyneleeni, unohda rukoukseni ja kaikki mitä olen sanonut ja tehnyt!"
"En ymmärrä sinua!" sanoi Kuolema. "Tahdotko takaisin lapsesi, tai vienkö minä sen seudulle, jota et tunne?"
Silloin väänteli äiti käsiään, lankesi polvilleen ja rukoili Jumalaa: "Älä kuule rukoustani, jos minä rukoilen sinun tahtoasi vastaan, joka on paras! älä kuule minua! älä kuule minua!"
Ja hän painoi pään helmaansa.
Ja Kuolema läksi hänen lapsensa kanssa tuntemattomaan maahan.
KAULUS.
Oli kerran hieno herra, jolla ei ollut muuta omaisuutta kuin saapaspihti ja kampa, mutta hänellä oli mitä kaunein kaulus ja tästä kauluksesta me nyt kerromme. — Kaulus oli päässyt naimaikään ja sattui sitte kerran joutumaan yhteen pyykkiin sukkanauhan kanssa.
"Totta totisesti!" sanoi kaulus, "en ikinä ole nähnyt mitään niin hoikkaa ja hienoa ja hentoa ja herttaista. Saisinko kysyä nimeänne!"
"En sano!" vastasi sukkanauha.
"Mistä te olette kotoisin?" kysyi kaulus.