* * * * *
— Nyt me hyppäämme vuosia eteenpäin! sanoi kummisetä. — Köpenhamina hyppää samalla. Kuningas Kristian I on ollut Roomassa, paavi on siunannut hänet, häntä on tällä pitkällä matkalla juhlittu ja kunnioitettu. Täällä kotona hän rakentaa talon poltetuista kivistä. Siinä tulee opin kasvaa, siellä sitä esitetään latinaksi. Auran äärestä ja työpajasta tulleet köyhän lapset voivat nekin päästä sinne, kerjäten raivata tietään, saada ylleen pitkän mustan kapean puvun, laulaa porvarien oven edessä.
Aivan opinahjon likeisyydessä, missä kaikki käy latinaksi, on pieni talo. Siellä hallitsee tanskalaisuus sekä kielessä että tavoissa. Siellä on aamiaiseksi olutkeittoa murennetun leivän höystämänä ja siellä tarjotaan päivällinen klo 10 aamupäivällä. Aurinko paistaa sisään pienistä ruuduista ruokakaappiin ja kirjakaappiin. Siellä säilytetään kirjoitettuja aarteita: herra Mikkelin »Rosenkrands», Rukousnauha ja »Gudelige Comedier», Jumalaisia komedioja, Henrik, Harpenstrengin Lääkekirja ja sorölaisen veli Nielsin Tanskanmaan Riimikronikka. Ne täytyy jokaisen Tanskan miehen tuntea, sanoo talon herra, ja tämä mies saattaa tehdä ne tunnetuiksi. Hän on Tanskanmaan ensimmäinen kirjanpainaja, hollantilainen Gotfred van Gehmen. Hän harjoittaa tuota siunaustatuottavaa mustaa taitoa, kirjapainotaitoa.
Ja kirjat tulevat kuninkaan linnaan ja porvarin taloon. Sananparret ja laulut saavat ikuisen elämän. Sen, mitä ihmiset suruissaan ja iloissaan eivät uskalla lausua, laulaa kansanlaulun lintu julki, laulaa sen verhotussa ja kuitenkin selvässä muodossa. Se vapaana lentää ja se loitos entää, läpi porvaris tuvan, läpi ritarin linnan. Se istuu haukkana ritarineidon kädellä ja visertää, se hiipii pienenä hiirenä ja piipattaa orjuuteen kahlehditulle talonpojalle.
— Suukopua kaikki tyynni! sanoo pureva koillistuuli.
— On kevät! sanovat auringonsäteet. — Katso kuinka vihanta pistää esiin!
* * * * *
— Nyt me selailemme eteenpäin kuvakirjaa, sanoi kummisetä.
Kuinka Köpenhamina loistaakaan! Siellä on turnaukset ja leikit, juhlakulkueet ja komeutta. Katsopa jaloja ritareja rautavarustuksineen, katsopa silkissä ja kullassa kahisevia ylhäisiä rouvia! Kuningas Hannu antaa tyttärensä Elisabetin Brandenburgin kuuriruhtinaalle. Kuinka nuori morsian onkaan, kuinka iloinen hän onkaan! Hän astelee sametilla ajatellen tulevaisuutta: kotoisen elämän onnea. Aivan hänen vieressään seisoo hänen kuninkaallinen veljensä, prinssi Kristian, jolla on raskasmieliset silmät ja kuuma kiehuva veri. Häntä rakastaa porvarisväki, hän tuntee sen ikeen, köyhän kansan tulevaisuus askarruttaa hänen ajatuksiaan.
Yksin Jumalan kädessä on onni!