— Vapaus on ihana asia.
Ja sittiäinen lensi suoraan sisään erään suuren rakennuksen ikkunasta, ja siellä se väsyneenä vaipui keisarin lempihevosen hienoon, pehmeään pitkään harjaan tallissa, joka oli hevosen ja sittiäisen koti. Sittiäinen tarttui kiinni harjaan ja istui hiukan lepäämään.
— Tässäpä minä istun keisarin lempihevosen selässä, istun ratsastajana.
Mitä minä sanonkaan? Niin, nyt se selviää minulle. Se on hyvä ajatus,
ja oikea. Miksi hevonen sai kultakengät? Sitä seppäkin minulta kysyi.
Nyt minä sen käsitän. Minun tähteni sai hevonen kultakengät.
Ja sitten tuli sittiäinen hyvälle tuulelle.
— Matkalla käy selväjärkiseksi, sanoi se.
Aurinko paistoi siihen, paistoi hyvin kauniisti.
— Maailma ei sentään ole hullumpi, sanoi sittiäinen, — täytyy vain osata ottaa se oikealta kannalta!
Maailma on kaunis, sillä keisarin hevonen on saanut kultakengät, jotta sittiäinen ratsastaisi sen selässä.
— Nytpä minä astun alas toisten sittiäisten luo ja kerron, kuinka paljon on tehty minun hyväkseni. Kerron mitä kaikkea hauskaa sain nauttia ulkomaanmatkalla ja sanon, että nyt pysyn kotona, kunnes hevonen on kultakenkänsä kuluttanut.