Buonaparten onni oli, että hänellä maanmiehessään, konventin komissariossa Salicettissa, joka oli yhtenä osallisena Korsika-suunnitelmissa, oli melkein kaikkivaltias ystävä ja auttaja. Tämä toimitti selityksen, jossa hän tahtoi osoittaa, että kapteeni Buonaparten olo Korsikassa oli ollut ehdottomasti tarpeellinen. Siten Napoleone pääsi kaikista epämieluisista tutkimuksista poissaolonsa johdosta ja sai taas palata paikallensa. Hänen rykmenttinsä oli Nizzan läheisyydessä, mutta monien onnellisten sattumain tai ehkäpä järkevän kaukonäköisyyden ja olojen arvioimisen avulla hän pääsi lähtemästä asemille syrjäisessä vuoristossa, jossa hän olisi ollut kerrassaan poissa suurten tapausten näyttämöltä. Matkalla, jonka hän teki kuljettaaksensa suuren ruutivaraston eräästä kapinallisella paikkakunnalla olevasta tehtaasta tasavaltalaiselle armeijalle Nizzaan, hän Avignon'in luona kohtasi konventin sotajoukon Carteaux'n johdossa, jonka piti ensin tukahuttaa kapina Etelä-Ranskassa ja sitten lähteä paolilaisia vastaan Korsikaan. Kun ruudinkuljetus nyt kävi mahdottomaksi, Buonaparte astui Carteaux'n palvelukseen. Avignon'in piirityksessä hänen tykkinsä ratkaisivat asian, ja kun kaupunki oli valloitettu, hän jäi sinne muodostaakseen tykistöosaston konventin joukkojen lähtiessä edelleen Marseille'ta kohti.
Oltuaan kyllin onnekas kiinnittääkseen huomiota puoleensa mainioilla ominaisuuksillaan tykkimiehenä Avignon'in luona, lujenti nuori kapteeni kumminkin vielä enemmän asemaansa pienellä vihkosella "Ilta Beaucaire'ssä", jonka hän parin päivän sairauden aikana kirjoitti Avignon'issa. Muodon puolesta on kirjoitus keskustelua sotamiehen ja muutamien Nimes'in, Monpellier'n ja Marseille'n porvarien kesken, ja hän tahtoo siinä todistaa marseillelaisille, kuinka turha on asettua konventtia ja tasavaltaa vastaan. Tämä kirjanen näet vei hänet likeisiin suhteisiin mieheen, jonka ystävyys oli oleva hänelle varsin arvokas, nuorempaan Robespierre'en, itse pelätyn diktaattorin veljeen. Tämä kulki konventin komissariona useiden muiden kanssa, niiden joukossa myös Salicetti, Avignon'in kautta Marseille'hin ja oli pian Buonaparten hartain ihailija; tämä kirjanen sai hänen ehdottoman hyväksymisensä, se painettiin yleisillä varoilla, mutta marseillelaisille ei suotu pitkää aikaa miettiäkseen siinä annettuja hyviä neuvoja, sillä jo elokuun 26 p:nä kaupunki valloitettiin rynnäköllä ja joutui konventtiarmeijan julmalle kostolle alttiiksi. Pian sen jälkeen sotajoukko samosi Toulon'iin.
Tähän kaupunkiin kaikkien ranskalaisten ajatukset silloin liittyivät. Pari päivää Marseille'n valloittamisen jälkeen Toulon'in kuningasmieliset ja maltilliset tasavaltalaiset sovussa ja yhteisesti peläten ja kammoksuen hirmuvaltaa olivat vetäneet alas kolmivärisen ja nostaneet bourbonien valkoisen lipun. Mutta ei siinä kyllin; he olivat vielä avanneet sataman Englannin laivastolle sekä luovuttaneet englantilaisille Ranskan Välimeren-laivaston varastorakennuksineen. Siten tasavalta oli menettänyt herruutensa Välimerellä, ja vihollinen oli saanut tukevan jalansijan itse Ranskassa. Ja samaan aikaan tasavallan vaarallisimmat vastustajat, kuningasvallan puoltajat, jotka kautta koko maan vimmatusti taistelivat jakobineja vastaan, olivat saaneet lujan yhdyssiteen ulkomaalaisten vihollisten kanssa, sataman, johon aina voitiin kuljettaa ampumavaroja ja sotajoukkoja. Toulon oli siis millä hinnalla tahansa otettava takaisin; se sotajoukko, joka lähetettiin kaupunkia vastaan, taisteli Ranskan ja puolen Euroopan silmien edessä.
Nuori tykistöupseeri, joka täällä ensi kerran oli kirjoittava nimensä Ranskan historiaan, kaiketi ei ollut näkemättä, mitä merkitsi esiintyminen juuri sellaisella näyttämöllä. Korsikan unelmat olivat saaneet surmaniskun, kun hän karkoitettiin saaresta, eikä ollut toivoa niiden henkiin heräämisestä, vaikkapa hän Ranskan valloittaessa saaren uudestaan siinä pääsisikin huomattavaan asemaan. Buonapartelle oli tällä lykkäyksellä se merkitys, että hänen kunnianhimonsa sai avaramman toiminta-alan kuin hänen synnyinsaarensa saattoi tarjota.
Hallituskomissariot — Napoleonen Avignon-ystävät — joita konventti oli lähettänyt valvomaan käskyjensä tarkkaa noudattamista, eivät olleet varsin tyytyväisiä kenraali Carteaux'hon, joka nyt majaili Toulon'in edustalla. Siitä he saivat yhä enemmän aihetta pitää kansalaista Buonapartea esillä konventille lähettämissään tiedonannoissa. Entinen tykistönpäällikkö oli kahakassa haavoittunut, ja kaikkivaltiaat herrat siirsivät heti päällikkyyden tieteellisesti sivistyneen Buonaparten käsiin. Näiden suosiosta Buonaparte tosin yleni; mutta hänen oma uupumaton toimintansa, työtarmonsa ja järjestävä johtajakykynsä ne tekivät hänet mahdolliseksi suorittamaan ja enemmänkin kuin suorittamaan tehtäväkseen ottamansa velvollisuudet. Kaikkialla hän oli saapuvilla ja kaikki hän itse teki. Ja jos kateelliset ja kokemattomat kenraalit rakensivat esteitä hänen tiellensä, hän vetosi suorastaan konventtiin ja hänen tahtonsa tapahtui. Hänen hyökkäyssuunnitelmansa hyväksytään; Carteaux pannaan viralta, kun Buonaparte valittaa hänen kelvottomuuttaan, saman kohtalon alaiseksi joutuu kahdeksan päivän perästä uusi ylikenraali, entinen lääkäri Doppet, ja vasta kun hän saa sota-taitoisen kenraalin Dugommier'n, joka kykenee ymmärtämään hänen aatteitaan ja antamaan niille arvoa, hän tekee rauhan esimiestensä kanssa.
Pian saivat piiritetyt tuta, että hyökkäys oli saanut toisen vauhdin. Heidän tuimasta tulestaan huolimatta Buonaparten patterit tunkeutuivat yhä lähemmäksi; la Montagne ja les Sansculottes hän niitä jakobinien kunniaksi nimitti. Kolmatta, johon miehistö vitkasteli lähteä, se kun oli vihollisten ylen raivokkaan tulen alainen, hän varhain tutustuneena ranskalaisen sotamiehen luonteeseen sanoi "pelkäämättömien patteriksi" (la batterie des hommes sans peur), ja heti ne kilpailivat kunniasta saada huolehtia tykkitarjoilusta.
Pikku kapteenista pian tuli sotamiesten epäjumala; ei osannut kukaan niin "valloittaa" niitä, ei voinut kukaan niitä niin sähköittää kuin hän. Kun tykin lataaja kaatui, hän itse tarttui puhdistimeen ja latasimeen; sattuikin että hän sellaisessa tapauksessa sai pahanlaisen ihotaudin, joka vaivasi häntä aina hänen loistoaikaansa asti. Erästä patteria rakennettaessa hänen oli lähetettävä raportti; kun hänen oma käsialansa oli hirveän huono — kirjeiden saajat usein eivät saaneet niistä selkoa — hän komensi esiin kirjoitustaitoisen miehen; muuan kersantti ilmoittautui ja Buonaparten sanelun mukaan kirjoitti raportin rintavarustuksella seisoen. Vihollisen luoti iski paikkaan ja sotki hiekkaan ja multaan sekä kirjoittajan että valmiin kirjeen. "Nyt sitä ei ole tarvis sannoittaa", sanoi kylmäverinen kersantti antaen raportin päällikölleen. Tämän tyyneys ja hyvä käsiala laskivat perustuksen kenraali Junot'n, sittemmin Abrantes'in herttuan loistavalle uralle. Muitakin niistä miehistä, joiden nimet historiassa ovat liittyneet Napoleonen nimeen, tapaamme täällä ensi kerran. Yleensä hän Toulon'in piirityksessä muodosti itselleen esikunnan ystävistään, jotka harkinnan nojalla tai aavistamalla uskoen hänen onnentähteensä tahi ystävyydestä ja sokeasta ihailusta elinajakseen kiintyivät häneen.
Piiritettyjen ulkovarustukset hajosivat toinen toisensa perästä Buonaparten tarkoin tähdätyssä tulessa: joulukuun 18 p:nä hän ryntäsi suurinta ja tärkeintä varustusta Mulgrave'ia vastaan: hän sai useita lieviä haavoja ja hevonen ammuttiin hänen altaan, mutta varustus valloitettiin, ja hänen vallassaan oli nyt kerrassaan Toulon'in kaupunki ja satamansuu, jossa englantilaiset kiireimmiten koettivat saada miehistönsä ja pakolaiset laivoihinsa. "Huomenna me syömme illallista Toulon'issa", sanoi konventin komissariolle Buonaparte, joka piirityksen aikana oli tullut everstiksi, ja toisena päivänä tasavallan sotajoukko astuikin hävitettyyn kaupunkiin. Se oli kuin kuollut. Kolme neljäsosaa väestöstä oli pakenemalla pelastunut; muut piiloutuivat kellareihin ja sopukkoihin mahdollisimman kauvan säilyttääkseen henkensä. Toreilla komissariot suorittivat pikatuomioita: roistoväen perusteettomimpienkin ilmiantojen nojalla ja ilman mitään tutkimusta tuomittiin onnettomat hengiltä isänmaan kavaltajina; niitä haalittiin kokoon sadottain ja ammuttiin tykeillä. Fouché, vastainen poliisiministeri, lopettaa voitonhurmauksen ensi päivänä kirjoitetun kirjeen näin: "Hyvästi, ystäväni! Ilonkyyneleet vierivät poskiltani, ne virtaavat sieluni yli; me olemme ainoastaan yhdellä tavalla voineet viettää voittoamme; tänään lähetimme 213 kapinallista tykkiemme kitaan!" Buonaparte vastusti tarpeetonta verenvuodatusta ja lienee saanut sen rajoitetuksi. Ainakin hän itse kirjoittaa raportissa: "Suurempaan verenvuodatukseen tykistön komentaja ja hänen toverinsa eivät olisi suostuneet myötävaikuttamaan."
Toulon'in pikaisen valloituksen kunniasta myönnettiin heti veljenosa Buonapartelle, ja konventin komissariot Barras, Fréron ja Robespierre nuorempi ylensivät hänet frimaire-kuun 30 p:nä vuonna II (20/12 v. 1793) kiitollisuudesta prikaatikenraaliksi. Dugommier kirjoitti Yhteishyvän valiokunnalle: "Palkitkaa tätä nuorta miestä ja ylentäkää hänet: jos hänelle osoitetaan kiitollisuutta, kyllä hän itse osaa hankkia itselleen ylennystä."
Mitkä laajat näköalat avautuivatkaan neljänkolmatta-vuotiaalle kenraalille! Nyt kun hänessä oli onnellinen tunne siitä, että oli päässyt oikealle alalleen, jossa hänen luonnonlahjansa saattoivat vapaasti kehittyä, hän tunsi itsensä läheisesti liittyneeksi siihen kansaan, jonka mahtava voimankehitys häntä innostulti ja jonka kanssa hän jo oli voiton hurmaavaa onnea nauttinut. Tähän saakka hän oli tuntenut itsensä italialaiseksi ja ehkä ajatellut tulevaisuuttaan Korsikassa, mutta nyt nämä ajatukset jäivät syrjään. Se Ranska, jossa hän nyt eli, oli aivan toista kuin se, jota hän lapsena oli oppinut vihaamaan. Kaikki vanha oli kukistettu, hänen ikävöimänsä aika oli tullut. "Päästäkää minut vertaisieni pariin", hän oli kirjoittanut poikana, "ja minä olen pian heistä kaikista ensimäinen."