Kulkiessani suuren palatsin läpi minusta tuntui, että pikku väki vältteli minua. Se saattoi olla luulottelua tai kenties se oli jossakin yhteydessä minun vasaroimiseni kanssa. Olin kuitenkin jokseenkin varma siitä, että he kaihtoivat minua. Huolellisesti koetin näyttää aivan välinpitämättömältä ja olla heitä ahdistelematta, ja päivän parin kuluttua asiat olivat taas ennallaan.
Edistyin kielessä mikäli olot sallivat ja joudutin lisäksi tutkimuksiani siellä täällä. Joko minulta puuttui tarvittava äly tai oli heidän kielensä äärettömän yksinkertaista — melkein yksinomaan konkreettisista substantiiveista ja verbeistä kokoonpantua. Abstraktisia sanontatapoja näytti olevan vähän, jos ensinkään, ja kuvakieltä käytettiin niukasti. Lauseet olivat yleensä yksinkertaisia ja kaksisanaisia, mutta minä en onnistunut muodostamaan tai ymmärtämään muita kuin kaikkein yksinkertaisimpia lauseita.
Päätin kätkeä aikakoneeni ajattelemisen ja sfinksin alla olevien pronssiovien salaisuuden, mikäli mahdollista, johonkin muistini sopukkaan, kunnes lisääntynyt tietomääräni johtaisi minut luonnollista tietä takaisin niiden luokse. Ymmärtänette, että minua kuitenkin eräs vissi tunne pidätti sen paikan lähistöllä, johon ensiksi olin saapunut.
VIII.
Selitys.
Niin kauvas kuin katseeni kantoi näin koko maailmassa vallitsevan saman rehevän hedelmällisyyden kuin Thamesin laaksossa. Jokaiselta mäeltä, jolle kiipesin, näin yhtä runsaasti loistavia, rakennusaineeltaan ja -tavaltaan yhäti vaihtelevia rakennuksia; samanlaisia alati viheriöiväin kasvien muodostamia tiheikköjä, kukkapeittoisia puita ja puumaisia sananjalkoja. Siellä täällä välkähteli vesi hopeanhohtoisena, ja taustalla maa kohoili aaltoilevina sinikukkuloina häipyen etäisyydessä taivaan sineen.
Erikoisesti huomiotaherättäviä olivat eräänlaiset pyöreät kaivot, joista toiset minun nähdäkseni olivat sangen syviä. Sellainen sijaitsi myöskin sen kukkulalle vievän polun varrella, jota pitkin ensi kävelylläni olin kulkenut. Siinä, kuten muissakin, oli omituisesti taottu pronssireunus, ja suojasi sitä sateelta pieni kupukatto. Istuessani näiden kaivojen reunalla ja kurkistaessani alas pimeyteen, jossa näkyi jonkinlaisia ilmatorvia, en voinut huomata veden kimmellystä enkä sytyttämälläni tulitikulla saanut heijastusta aikaan. Mutta kaikista kuului määrätynlaista kumahtelevaa ääntä ikäänkuin suuren koneen jyrinää, ja tulitikun lepatuksesta huomasin, että tasainen ilmavirta painui ilmatorvista alas. Heitin vielä paperipalan kaivoon, mutta sen sijaan että se olisi liihoitellut hitaasti alaspäin se yhtäkkiä nopeasti katosikin näkyvistä.
Jonkun ajan perästä tulin yhdistäneeksi mielessäni nämä kaivot korkeihin, siellä täällä rinteillä sijaitseviin torneihin, sillä ilmassa niiden yläpuolella näkyi usein juuri sellainen väreily kuin kuumana kesäpäivänä nähdään päivän paahteisella rannalla. Sovittamalla yhteen havaintoni tulin vakuutetuksi laajan maanalaisen ilmanvaihtojärjestelmän olemassaolosta, jonka todellista merkitystä oli vaikea käsittää. Aluksi olin taipuvainen yhdistämään sen näiden ihmisten terveydenhoidollisiin varusteihin. Se oli luonnolliselta näyttävä, mutta ehdottomasti väärä johtopäätös.
Ja tässä minun täytyy tunnustaa, että sain hyvin huonon selon viemäreistä ja kulkuneuvoista ja muista mukavuuksista ollessani tässä todellisessa tulevaisuuden maassa. Muutamissa lukemistani tulevien aikojen ja maiden kuvauksissa esitetään suuri joukko rakennustapaa, yhteiskunnallisia laitoksia y.m. koskevia yksityisseikkoja. Mutta kun sellaiset yksityiskohdat saattaa helposti huomata, milloin koko maailma mahdutetaan ihmisen mielikuvitukseen, niin on todellisen matkustajan, joka liikkuu sellaisten tosiseikkojen parissa kuin minä täällä, niitä aivan mahdoton havaita. Ajatelkaa mielessänne kuvausta Lontoosta, jonka suoraapäätä Keski-Afrikasta tullut neekeri palattuaan esittää heimollensa! Mitä hän tietäisi rautatieyhtiöistä, yhteiskunnallisista liikkeistä, telefooni- ja telegraafilangoista ja muista samantapaisista seikoista? Me olisimme kuitenkin halukkaita selittämään niitä hänelle. Mutta kuinka paljoa voisi hän tietämästäänkään saada ystävänsä, joka ei ole matkustellut, käsittämään tai uskomaan? Ajatelkaahan sitten, kuinka kaita neekerin ja meidän aikojemme valkoisen miehen välinen juopa on, ja kuinka laaja oli välimatka minun ja näiden kultaisen ajan ihmisten välillä! Olin tietoinen paljosta näkymättömästä, joka enensi mukavuuttani, mutta lukuunottamatta yleisvaikutelmaa itsetoimivasta järjestelmästä pelkään, etten voi esittää mieliksenne paljoakaan nykyajan ja tulevaisuuden välillä vallitsevasta erosta.
Mitä esimerkiksi hautaamiseen tulee, en voinut nähdä merkkiäkään ruumiinpolttouuneista tai haudoista. Mutta mieleeni juolahti, että saattoihan olla hautausmaita tai ruumiinpolttouuneja jossakin minun tutkimuspiirini ulkopuolella. Tämä taas oli sellainen kysymys, jonka halusta otin pohtiakseni, ja se valtasi uteliaisuuteni aluksi kokonaan. Asia hämmästytti minua, ja sitten tein uuden, vieläkin hämmästyttävämmän havainnon: tässä kansassa ei ollut lainkaan vanhoja eikä heikkoja ihmisiä.