"Ettekö siis usko sitä?"
"No niin…"
"Senpä saatoin arvatakin".
Aikakulkija kääntyi meihin päin.
"Missä tulitikut ovat?" hän kysyi. Hän raapaisi tulta ja puheli piippuaan sytytellen:
"Totta puhuakseni … tuskinpa uskon sitä itsekään… Ja kuitenkin…"
Hän katsahti kysyvästi kuihtuneisiin valkeihin kukkiin pienellä pöydällä. Sitten hän käänsi piippua pitelevän kätensä, ja huomasin hänen katselevan puoleksi parantuneita arpia sorminivelissään.
Lääkäri nousi, astui lampun luo ja tarkasteli kukkasia.
"Omituinen emiö", hän virkahti.
Sielutieteilijä kumartui eteenpäin paremmin nähdäkseen ja ojensi kätensä ottaakseen yhden kukan.