Ja sielutieteilijän puoleen kääntyen hän tarttui hänen käteensä ja käski hänen ojentaa etusormensa. Niin että sielutieteilijä joutuikin lähettämään malliaikakoneen sen loputtomalle matkalle. Kaikki me näimme vivun liikahtavan. Olen vallan varma siitä, ettei mitään petkutusta tapahtunut. Tuntui tuulen henkäys, lampun liekki lehahti, toinen uuninreunakkeella seisovista kynttilöistä sammui, ja yhtäkkiä pieni kone pyörähti ympäri, kävi epäselväksi, näkyi aavemaisena silmänräpäyksen ajan, metallin ja norsunluun heikosti välkähdellessä, ja niin se oli mennyt — kadonnut! Pöydällä oli enää vain lamppu.
Kaikki olivat hetkisen hiljaa.
"Hitto vieköön!" sanoi Filby sitten.
Sielutieteilijä tointui typerryksestään ja katsahti äkisti pöydän alle.
Sille aikakulkija hilpeästi nauroi.
"No?" hän sanoi sielutieteilijää matkien. Sitten hän nousi, meni uuninreunakkeella olevalle tupakkakupille ja meihin selittäin seisten alkoi täyttää piippuansa.
Me muut tuijotimme toisiimme.
"Kuulepas", sanoi lääkäri, "oletko aivan tosissasi? Uskotko vakavasti, että tuo koje on vaeltanut tulevaisuuteen?"
"Aivan varmaan", vastasi aikakulkija kumartuen ottamaan puikolla tulta uunista. Sitten hän piippuaan sytytellen kääntyi ja katseli sielutieteilijää suoraan silmiin. (Näyttääkseen ettei ollut hämmentynyt sielutieteilijä otti sikarin ja koetti sytyttää sen katkaisematta). "Ja kaiken lisäksi, minulla on melkein valmiina suuri kone tuolla — hän viittasi laboratoorioon — ja kun se on kunnossa, aion tehdä sillä matkan".
"Onko tarkotuksesi väittää, että tuo kone todella on mennyt tulevaisuuteen?" kysyi Filby.