— Oli miten oli, mutta te herätitte tän'iltana minussa tavatonta mielenkiintoa.
— Siitä olisi todellakin minulle suuri apu. Ei mikään selvitä ihmisen aatteita niin paljon kuin niitten esittäminen muille. Tähän saakka…
— Hyvä sir, älkää sanoko enää mitään.
— Mutta onko teillä todellakin aikaa semmoiseen?
— Ei ole sen parempaa lepoa kuin vaihtelu askareissa, — sanoin minä syvällä vakaumuksella.
Asia oli päätetty. Verandani portailla hän kääntyi ympärinsä.
— Olen teille muutoinkin jo suuressa kiitollisuuden velassa, — virkkoi hän.
Minä äännähdin kysyvästi.
— Te olette kerrassaan parantanut minut tuosta naurettavasta pöristelemisen tottumuksesta, — selitti hän.
Muistaakseni minä sanoin olevani iloinen, saadessani osoittaa hänelle jonkun palveluksen, ja hän läksi pois.