Jospa vain olisin huomannut tehdä muistiinpanoja!… Mutta mitenkäpäs minä osasin silloin arvatakaan sen tarpeellisuutta?
Jokainen, kenessä rahtusenkaan verran mielikuvitusta asuu, käsittää kyllä, kuinka vähän mahdollisuuksia moisella aineella on, ja ymmärtänee siis myös osapuille sen liikutuksen, jota tunsin, huomatessani, kuinka tämä asia Cavorin käyttämäin epäselväin sanain hämäryydestä alkoi selviämistään minulle selvitä. Koomillinen näytelmän ratkaisu todellakin! Kului joltinenkin aika, ennenkuin otin uskoakseni täydellisesti käsittäneeni hänet, ja kaikin mokomin minä varoin tekemästä sellaisia kysymyksiä, joitten johdosta hän olisi saattanut arvata, kuinka omiansa väärinkäsityksille hänen jokapäiväiset selittelynsä ovatkaan. Mutta se, joka tätä kertomaani lukee, ei sittenkään saata kokonaan käsittää minun mielenliikutustani, sillä minun kuivasta esityksestäni on mahdoton tajuta minun vakaumustani siitä, että tämän hämmästyttävän aineen keksiminen oli täyttymäisillään.
En muista istuneeni enää täyttä tuntiakaan näytelmäni ääressä siitä pitäin kuin olin ruvennut käymään hänen luonansa. Mielikuvitukseni askarteli nyt muissa asioissa. Tuon aineen mahdollisuuksilla ei näkynyt olevan rajoja ensinkään. Minne vaan käännyinkään, — kaikkialla kohtasin ihmeellisiä asioita ja perinpohjaisia mullistuksia. Esimerkiksi: jos tahtoo nostaa jonkun painon, olkoonpa kuinka suunnattoman raskas hyvänsä, niin ei tarvitse muuta kuin panee laatan tuota ainetta sen alle, ja silloin sen nostaa vaikka olkikorrella. Ensimmäinen ajatukseni oli luonnollisestikin tämän prinsipin sovelluttaminen tykkeihin ja panssarilaivoihin sekä kaikkiin sotatarpeisin ja sodankäynti-tapoihin, siitä sitten laivakulkuun, rautateihin, rakennuksiin ja kaikkiin mahdollisiin muotoihin inhimillistä teollisuutta. Tuo sattuma, joka oli minut johtanut ihan tämän uuden ajan — aikakaudenkin — syntymähommiin, oli yksi niitä, joita tapahtuu vain kerran tuhannessa vuodessa. Ja tämä ajatus se kehittyi ja laajeni laajenemistaan. Muun muassa minä näin omankin pelastukseni affäärimiehenä. Minä näin kantayhtiön ja haarayhtiöitä, hankkeita oikealla ja hankkeita vasemmalla, renkaita, trusteja, privilegioita ja konsessioneja… ne laajenivat laajenemistaan, kunnes vihdoin suunnaton, hämmästyttävä Cavoriiti-yhtiö hallitsi ja vallitsi maailmaa.
Ja minä mukana!
Minä viitotin tieni suoraan eteenpäin. Tiesin kyllä panevani kaikki uhalle, mutta tein ratkaisevan harppauksen yhdellä kertaa.
— Meillä on käsissämme valtavin ase, mitä maailmassa milloinkaan on keksitty, — sanoin minä, pannen painoa sanalle "meillä". — Jos aiotte pitää minua loitolla siitä, niin joudutte tekemisiin huimapäisen miehen kanssa. Huomisesta alkaen aion ruveta neljänneksi apumieheksi teille.
Hän näytti hämmästyvän minun innostustani, osoittamatta kumminkaan pienintäkään epäluuloa tai vihamielisyyttä. Päinvastoin hän esiintyi varsin vaatimattomasti.
Hän katsahti minuun epäröiden.
— Mutta aiotteko todellakin…? — sanoi hän. — Entäs näytelmä?
Kuinkas sen käy?
— Se on ollut ja mennyt! — huudahdin minä. — Arvoisa sir, ettekö te näe, mitä nyt jo olette saavuttanut! Ettekö näe, mitä olette saavuttamaisillanne?