"Hän sanoi ymmärtävänsä meidän elävän maan pinnalla, jossa meillä on ilma ja merikin. Viimeksi-mainitun seikan ovat jo hänen erikoistutkijansa tähtitieteen alalla hänelle selittäneet. Hän tahtoisi kovin kernaasti saada tarkempia tietoja tuosta, kuten hän sanoi, omituisesta asiain tilasta, sillä maan suureen tiheyteen nähden ollaan täällä taipuvaisia pitämään sitä mahdottomana asua. Hän tahtoi ensinnäkin saada tietää maan lämpömäärän vaihtelut ja kuunteli suurella harrastuksella minun selityksiäni pilvistä ja sateista. Hänen mielikuvituksensa avuksi tuli se tosiasia, että ilmakerros kuun yöllisen puolen päällimmäisissä onkaloissa on usein sumuista. Häntä ihmetytti se seikka, että ihmisten silmät voivat sietää auringonvaloa, ja suurella intressillä hän tarkkasi minun kuvaustani siitä, kuinka auringon kirkkaus meillä lieventyy sinisen värin kautta, joka syntyy valon taittumisesta ilmassa. Tuskin hän tuota sentään aivan selväksi sai. Minä selitin hänelle, kuinka ihmissilmän kehä saattaa kutistaa terää ja siten suojella silmän hentoja sisäosia liialliselta valolta. Minä sain luvan astua moniaan askelen päähän valtiaasta, jotta tämä näkisi kehä-elineen toiminnan. Siinä sitä sitten verrattiin kuulaisen ja ihmisen silmää toisiinsa.
"Ei siinä kyllä, että edellinen on ylenpalttisen herkkä valolle, vaan se pystyy näkemään lämpöäkin, toisin sanoen huomaamaan jokainoan muutoksen esineiden lämpötilassa.
"Silmänkehä se oli kerrassaan jotain uutta Suurelle Lunarille. Jonkun aikaa häntä huvitti laskea valoa minun silmiin ja katsella, kuinka terät niissä supistuvat. Seurauksena siitä oli, etten minä hetkeen nähnyt yhtään mitään…
"Siitä oli kumminkin se hyvä, että sain pitää silmäni kiinni, miettiä vastauksiani ja melkein unohtaa, ettei Suurella Lunarilla kasvoja olekaan…
"Palattuani jälleen entiselle paikalleni, Suuri Lunari tiedusteli, mitenkä me suojelemme itseämme helteeltä ja myrskyiltä. Minä siihen selittämään rakentamisen ja suojalaitosten taitoa. Siinä syntyi väärinkäsityksiä ja erehdyksiä, luultavasti — sen myönnän — minun vaillinaisen esittämiseni takia. Kesti kauan aikaa, ennenkuin sain hänet käsittämään, mitä talo on. Hänestä ja hänen hovistaan näytti olevan peräti hassunkurista, että ihmiset rakentelevat taloja, koska kerran saattaisivat asua luolissa, ja yhä enemmän he joutuivat ymmälle, kun koetin saada heidät käsittämään, että olivathan ihmisetkin ensi alussa asuneet luolissa, mutta että he nyt rakentelevat maan alle rautateitään ja muita laitoksiaan Taisin tässä kohden edellyttää liiankin suurta käsitysvoimaa. Yhtä onnistumatonta oli minun yritykseni saada heidät ymmärtämään, mitä vuorikaivokset ovat. Jättäen nyt koko tämän asian sikseen, Suuri Lunari kysyi, mitä me teemme meidän maapallomme sisäosissa.
"Nytkös syntyi sihinää ja piipitystä ihan perimmäisissä parvissa tätä suunnatonta joukkoa, kun kuultiin minun sanovan, ett'ei meillä ole yhtään mitään tietoa sen maailman sisimmistä, jonka pinnalla meidän esi-isämme ovat asuneet jo ylimuistoisista ajoista asti. Kolme kertaa minun täytyi uudistaa se ilmoitus, ett'eivät ihmiset tuosta 6400 kilometrin suuruisesta maan pinnan ja keskuksen välisestä osasta tunne kuin parin kilometrin paksuisen kuoren, eikä sitäkään kuin osapuille. Minä ymmärsin hänen tällä tiedustelullaan tarkoittavan, miksikä muka minä olin tullut kuuhun, koskapa me niin vähän vasta omaakaan planettaamme tunnemme, mutta ei hän sillä kertaa ainakaan vaatinut minulta vastausta siinä kohden, hän kun oli ylen kärkäs saamaan selvitystä niin moniin omiin, mullin mallin menneisin käsityksiinsä.
"Hän rupesi jälleen tiedustelemaan ilmaa ja säitä koskevia seikkoja, ja minä koetin tehdä selkoa alinomaa muuttuvasta taivaasta ja lumesta ja pakkasista ja pyörremyrskyistä."
— "Mutta eikös teillä yön tullen ole kylmä?"
"Minä vastasin, että yöllä on kylmempi kuin päivällä."
— "Jäätyykö teillä ilma?*"