"Entä jos sattuisitte laivan kohdalle?" kysäsi Weybridge.
"Minä tulisin sellaista vauhtia, että menisin koreasti sen läpi", sanoi Elstead, "menisin kuin tykin luoti. Ei Teidän siitä tarvitse olla huolissanne."
"Otaksukaamme, että joku väkevä rapueläin kietoutuisi kellolaitokseenne."
"Se olisi minulle kiireellinen kehoitus pysähtyä", sanoi Elstead, kääntyen katselemaan palloa.
* * * * *
Kello yhdentoista tienoissa oli Elstead heitetty mereen. Päivä oli selkeän kirkas ja tyyni, taivaanrannalla oli sumua. Sähkövalo tuikahti iloisesti kolme kertaa pienessä ylä-osastossa. Sitten he laskivat hänet hitaasti veden pintaan ja kokkaköysillä seisova mies oli valmiina leikkaamaan poikki palloa ja painoja yhdistävät siteet. Pallo, joka kannella oli näyttänyt niin isolta, oli mitättömän pienen näköinen tullessaan laivan keulan alle. Se keikkui hiukan ja sen kaksi tummaa ikkunaa, jotka olivat yläpuolella, näyttivät ihmetellen katselevan laivan reunalla tunkeilevaa väkeä. Eräs ääni ihmetteli, miltä Elsteadista tuo keikkuminen tuntuu.
"Oletteko valmiit?" kuului kapteeni huutavan.
"Ollaan, ollaan, sir!"
"Antaa sitten mennä!"
Köydet katkaistiin, pyörre myllersi pallon ympärillä avuttoman hauskasti. Katsojista joku heilutti nenäliinaansa, joku koetti huutaa ja eräs kadetti laski hitaasti, "kahdeksan, yhdeksän, kymmenen!" Vielä keikahdus ja koko laitos suoristui äkkiä.