Aasialaisten hyökätessä Amerikkaan saksalais-amerikkalainen sota taukosi tykkänään. Se hävisi historiasta. Alussa se oli näyttänyt lupaavan yllin kyllin murhenäytelmiä — sehän alkoi unohtumattomalla verilöylyllä. New Yorkin keskustan hävittäminen sai koko Amerikan nousemaan yhtenä miehenä, kansa oli valmis kernaammin kuolemaan tuhat kertaa kuin taipumaan saksalaisten valtaan. Saksalaiset päättivät pakottaa Amerikan alistumaan ja, seuraten prinssin suunnitelmia, valtasivat Niagaran käyttääkseen hyväkseen sen suunnattomia sähkötehtaita, karkoittivat kaikki sen asukkaat ja muuttivat ympäristön aina Buffaloon asti erämaaksi. He olivat myöskin, heti kun Englanti ja Ranska olivat julistaneet sodan, hävittäneet Kanadan puolta lähes kymmenen engl. peninkulman päähän. Sitten ilmalaivat rupesivat noutamaan miehiä ja tarpeita itärannikolla sijaitsevasta laivastosta, liihoitellen edes ja takaisin kuten mehiläiset hunajaa kerätessään. Juuri tällöin ilmestyivät aasialaiset joukot näyttämölle, ja niiden hyökätessä saksalaisten pääasemaa vastaan Niagaran luona idän ja lännen ilmalaivastot kohtasivat ensi kerran toisensa ja maailma huomasi edessä olevan uuden, suuremman kysymyksen.
Muuan varemman ilmasodan huomattavimpia omituisuuksia johtui siitä, että ilmalaivoja oli valmistettu niin perin salaisesti. Kukin valta oli vain hämärästi aavistanut kilpailijainsa hankkeet, pakottipa salaperäisyys rajoittamaan omatkin kokeilut mahdollisimman vähäisiksi. Ei kukaan ilmalaivojen ja aeroplaanien suunnittelijoista ollut tarkoin tietänyt, mitä vastaan heidän keksintöjensä tuli taistella; moni ei ollut ottanut huomioonkaan mitään ilmataistelua, vaan oli suunnitellut ne yksinomaan pommien pudottelemista varten. Sellainen oli ollut saksalaisten aate. Ainoa ase, millä Keski-Saksan laivasto saattoi kamppailla toisia ilmalaivoja vastaan, oli keulaan asetettu konetykki. Vasta New Yorkin taistelun jälkeen miehistölle annettiin lyhyet kiväärit, joilla ammuttiin räjähtäviä luoteja. Teoreettisesti olisi drachenfliegerien pitänyt olla taisteluasema. Niiden selitettiin olevan ilmatorpeedoveneitä, ja aeronautin oli määrä lentää suhahtaa läheltä vastustajaansa ja heittää pomminsa ohitse kiitäessään. Mutta nämä laitteet olivat toivottoman epävakaiset, ei kolmannenkaan osan onnistunut taisteluissa päästä takaisin emälaivaan. Useimmat joko murskautuivat tai vaipuivat maahan.
Yhdistyneeseen kiinalais-japanilaiseen laivastoon kuului samoin kuin saksalaiseen ilmalaivoja ja ilmaa raskaampia taistelukoneita, mutta molemmat erosivat rakenteeltaan perin pohjin länsimaalaisista ja — varsin kuvaavaa siitä tarmosta, millä nämä suuret kansat omaksuivat ja paransivat europpalaisten tieteellisiä tutkimuksia — ne olivat melkein kauttaaltaan aasialaisten teknikkojen keksimiä. Huomattavin näistä oli Mohini K. Chatterjee, muuan valtiollinen maanpakolainen, joka oli ennen työskennellyt Lahoren brittiläis-intialaisessa ilmapurjehdusleirissä.
Saksalainen ilmalaiva oli kalanmuotoinen, tylppäpäinen. Myöskin aasialainen ilmalaiva oli kalanmuotoinen, mutta enemmän kampelan tai rauskun kuin turskan kaltainen. Sen laveassa, laakeassa pohjassa oli akkunoita ja aukkoja vain keskiviivan kohdalla. Hytit sijaitsivat halkaisijalla, ja niiden yläpuolella oli jonkinlainen siltakansi; kaasusäiliöt tekivät koko laitteen laakean mustalaisteltan näköiseksi. Saksalainen laiva oli pääasiallisesti ohjattava ilmapallo, ilmaa paljon keveämpi; aasialainen oli varsin vähän keveämpi kuin ilma ja liukui sen halki paljon nopeammin, joskaan ei likimainkaan yhtä vakavasti. Siinä oli tykki sekä keulassa että perässä, jälkimäinen edellistä paljon suurempi, ja lisäksi oli sekä ylä- että alapuolella pesäkköjä kiväärimiehiä varten. Tosin näitä varusteita on pidettävä puutteellisina pienimpäänkin tykkiveneeseen verrattaessa, mutta ne tekivät japanilaiset ilmalaivat saksalaisia hirviöitä voimakkaammiksi. Taistelussa ne pyrkivät saksalaisten taakse tai yläpuolelle; syöksyivätpä ne alapuolellekin, karttaen vain juuri varastojen alle joutumista, ja laukaisivat heti vastustajansa sivuutettuaan perätykkinsä lennättäen leimuavia happipommeja hänen kaasusäiliöihinsä.
Mutta aasialaisten voima ei perustunut heidän ilmalaivoihinsa, vaan, kuten jo huomautin, varsinaisiin lentokoneisiin. Ottamatta lukuun Butteridgen konetta ne olivat epäilemättä parhaita ilmaa raskaampia lentäjiä, mitä milloinkaan on keksitty. Ne olivat erään japanilaisen taiteilijan luomia ja erosivat perin pohjin saksalaisten leijamaisesta drachenfliegeristä. Niissä oli omituisesti kaartuvat, taipuisat sivusiivet, jotka muistuttivat eniten taivutettuja perhosen siipiä ja olivat tehdyt jostain selluloidin kaltaisesta aineesta ja heleänvärisestä silkistä; perässä oli pitkä kolibrinhäntä. Siipien etukulmissa törrötti lepakon kynsien kaltaiset koukut, joilla kone saattoi tarttua ilmalaivan kaasusäiliön seinämiin ja repiä niitä. Ratsastaja sijaitsi siipien välissä koneen yläpuolella, joka ei eronnut sanottavasti sen ajan kevyissä moottoripyörissä käytetyistä. Alla oli yksi ainoa suuri pyörä. Hän istui hajareisin satulassa, kuten Butteridgenkin koneessa, ja aseinaan hänellä oli räjähdyskuula-kivääri sekä iso kaksiteräinen kahden käden käytettävä miekka.
3.
Me voimme tehdä selkoa näistä yksityiskohdista ja vertailla amerikkalaisten ja saksalaisten aeroplaaneja ja ilmalaivoja toisiinsa, mutta niistä, jotka ottivat osaa tuohon sotkuiseen jättiläistaisteluun Amerikan suurten järvien yläpuolella, ei yksikään tuntenut näitä seikkoja tarkoin.
Kumpikin puoli ryhtyi taisteluun jotain tuntematonta vastaan, uusissa olosuhteissa ja välineillä, jotka ilman vihollisen hyökkäystäkin olivat omiansa tuottamaan mitä hämmästyttävimpiä yllätyksiä. Toimintasuunnitelmat, yhteistoiminnan yritykset raukenivat heti taistelun alettua, kuten kävi melkein kaikissa panssarilaivataisteluissa edellisellä vuosisadalla. Jokaisen kapteenin täytyi silloin turvautua omiin suunnitelmiinsa; niinpä se, minkä toinen otaksui merkitsevän pakoa ja epätoivoa, saattoi muuttua voitoksi. Niagaran taistelusta voi sanoa, kuten Lissan taistelusta [Adrian merellä Lissan edustalla itävaltalaiset voittivat italialaiset v. 1866. — Suom. muist.], ettei se ollut taistelu, vaan ryhelmä kahakoita!
Bertin kaltaiselle katsojalle tämä tapaus näytti sarjalta sattumuksia, osittain järkyttäviä, osittain jonninjoutavia, mutta toisistaan riippumattomia. Hän ei huomannut koskaan minkäänlaista selvää yhteispyrkimystä, taisteltavan jostain määrätystä kohdasta. Hän näki järisyttäviä tapahtumia, ja lopulta hänen maailmansa joutui häviölle, luhistui raunioiksi ja pimeni.
Hän näki taistelun maasta, Prospect puistosta ja Vuohisaarelta, minne hän pakeni. [Prospect puisto Niagaran Yhdysvaltain puoleisella rannalla, Vuohisaari keskellä koskea putouksen niskassa. — Suom. muist.]