"Dummer Kerl!" sanoi linnunnaamainen upseeri äkkiä kiukkuisella äänellä, tuijottaen siteidensä alta. "Esel!"
"Se on saksalaisten tuhma aasi! Kyllä tiedän! Mutta kuka tässä on aasi — hänkö vai minä? Lapsena minä lueskelin roskaromaaneja ja kuvittelin pääseväni seikkailuihin ja suureksi sotapäälliköksi ja muuta sellaista pötyä. Mutta mitä hänellä on päässään? Kaikellaista roskaa Napoleonista, Aleksanterista, suvustaan ja itsestään ja jumalasta ja Taavetista ja ties' mistä. Kuka hyvänsä, joka ei ole tuollainen koreavaatteinen prinssi-hölmö, olisi voinut sanoa, että juuri näin kävisi. Me europpalaiset elettiin typerine lippuinemme ja sanomalehtinemme hurjassa epäjärjestyksessä ja riideltiin ja pysyttiin erillämme, mutta Kiina oli kiinteä kuin juusto ja sen monet miljoonat tarvitsivat vain hiukkasen tiedettä ja yritteliäisyyttä ollakseen yhtä hyvät kuin me kaikki yhteensä. Luulitte mukamas, etteivät ne pääsisi teihin käsiksi. Ja sitten ne saivat lentokoneita. Ja puh! — tässä sitä nyt ollaan. Kun kiinalaiset eivät ruvenneet laittamaan kiväärejä ja sotajoukkoja, niin me heitä tyrkimme, kunnes he tekivät sen. Heidän täytyi antaa meille tämä selkäsauna. Emme olisi saaneet rauhaa muuten. Ja, kuten jo sanoin, tässä sitä nyt ollaan!"
Linnunnaamainen upseeri käski karjuen häntä vaikenemaan ja rupesi sitten keskustelemaan prinssin kanssa.
"Olen Englannin kansalainen", virkkoi Bert. "Teidän ei ole pakko kuunnella, mutta ei minunkaan ole pakko vaieta." Ja hän selvitteli vielä jonkun aikaa imperialismia, militarismia ja kansainvälistä politiikkaa. Mutta heidän keskustelunsa saattoi hänet ymmälleen, ja hetkisen hän vain toisteli herjaussanoja, sellaisia kuin "pöyhkeilevät pölkkypäät", vanhoja haukkumanimiä ja uusia.
Sitten hän muisti äkkiä varsinaisen mieliharminsa. "No, samapa se, mutta kuulkaapas nyt — sitähän minun piti kysyä, että minne se ruoka on tuolta myymälästä joutunut? Tekisipä mieleni tietää se. Minne te olette sen vieneet?"
Hän jäi odottamaan vastausta. He puhelivat edelleen saksaa. Hän toisti kysymyksensä. He eivät kiinnittäneet häneen huomiotaan. Hän kysyi kolmannen kerran sietämättömän kiukkuisella äänellä.
Syntyi painostava hiljaisuus. Nuo kolme katselivat toisiaan muutaman sekunnin ajan. Prinssi silmäili Bertiä kiinteästi, ja tämä alkoi tutista hänen katseestaan. Verkalleen kohosi prinssi seisomaan ja linnunnaamainen upseeri hypähti hänen vierelleen. Bert pysyi kyyrysillään.
"Vaikene", sanoi prinssi.
Bert tajusi, ettei tämä hetki ollut kaunopuheisuudelle sopiva.
Molemmat saksalaiset katselivat häntä. Kuolema tuntui olevan uhkaavan lähellä.